Ralli SM - Uusimmat tiedotteet
Osana Ralli SM:n sarjapromoottorin AKK Sports Oy:n ja Pirellin välistä yhteistyösopimusta on varsin mittava palkintopotti sarjan kilpailijoille. Kauden aikana jaetaan sarjasijoituksiin perustuen yhteensä 300 rengaspalkintoa, Vartti SM-rallissa näistä vähän vajaa kolmannes.
Karkkilalainen Juha Salo varmisti Keravan Vartti SM-rallissa ralliautoilun suomenmestaruuden nelivetoisten luokassa SM1. Salo on ottanut korkeimmat SM-pisteet tällä kaudella Rovaniemeltä, Mikkelistä ja Joensuusta. Keravan Vartti SM-rallissa Juha Salo sijoittui lopulta 83 erikoiskoekilometrin jälkeen kakkoseksi, eroa voittaja Marko Kakkoon jäi 9,5 sekuntia.
"Viides suomenmestaruus maistuu oikein makealta", myönsi Salo kisan jälkeen.
Turkulainen Kalle Pinomäki varmisti luokan suomenmestaruuden jo Kouvolassa kesäkuun puolivälissä, mutta yhteistyökumppaneiden kanssa tekemänsä sopimuksen myötä osallistuu silti kauden loppukisoihinkin.
Pinomäki on ottanut voitot kaikista sarjan osakisoista, niin myös Keravalta.
SM2-luokan mestaruus ratkaistiin jo kesäkuun puolivälissä Kouvolan rallissa, mutta tuore mestari Kalle Pinomäki ei siltikään jättänyt SM-sarjaa kesken.
"Aamu näytti kyllä tosi vaikealta, sillä olen flunssassa ja ekalla pätkällä muutaman kilometrin jälkeen tuntui, että kaikki voimat ovat pois", tunnusti Pinomäki.
Keravan Vartti SM-rallin ensimmäiset kolme erikoiskoetta ovat takana, ja ehkäpä monen yllätykseksi koskilainen Marko Kakko yllättäin johtaa koko kilpailua. Kakko kyllä etukäteen paljasti tavoitteekseen ajaa kolmen sakkiin, mutta johtopaikka kilpailun puolivälissä onkin nyt tosiasia.