Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo entistä vaikeampi voitettava

06.01.2013 / Juha Salo entistä vaikeampi voitettava

p-akk-salo.jpg

Seitsenkertainen rallin suomenmestari Juha Salo ei anna periksi. Salo on lähdössä uuteen kauteen suurella innolla, mutta jalat niin sanotusti maassa. Aika moni kovista viimevuotisista vastustajista ei ole ainakaan vielä ilmoittautunut sarjaan, mutta Salo tyrmää helppoa kautta odottavat nopeasti.
"Eihän viime vuosikaan pitänyt olla mitenkään vaikea, ja kuinkas kävikään. Ei tässä lajissa voi mitään sanoa etukäteen varmaksi, se on niin monta kertaa nähty", Salo toteaa.

Salo on viihtynyt tiiviisti autotallissaan autonrakennushommissa jo jonkin aikaa. Pikku hiljaa into kauden alkuun ja tositoimiin pääsemiseen on kasvanut.
"Hyvillä fiiliksillä ja innolla odotan tulevaa kautta. Evo-ysiä olen rakennellut asiakasautoksi, ja Evo-kymppikin alkaa olla jo aika lailla valmiina."

Salo lupaa antaa kaikille kovan vastuksen, sillä viimevuotisen evo-kymppi-R4:n moottori on nyt saanut lisää potkua Fin-R-luokittelun mukaan.
"Ja kun mieskin on tosi hyvässä kunnossa, mikäs tässä on kauden alkua odotellessa."

Salon ja Mitsubishin maahantuojan yhteistyö päättyi viime kauteen maahantuojan vetäydyttyä, mutta uusi "koti" löytyi Hannu Lehessaaren Hannu´s Rally Teamista, missä Salo on mukana pisteitä keräämässä tiimien välisessä kilpailussa kaudella 2013.
"Monen vuoden mahtava yhteistyö Mitsubishin kanssa nyt tosiaan päättyi, harmi sinänsä, mutta nyt on vain mentävä eteenpäin. Hannun kanssa ollaan pitkään jo oltu tekemisissä, joten ei siinä tarvinnut kauaa miettiä, kun Hannu mukaan pyysi", selvitti Salo.

Rovaniemen kisan ilmoittautumisaika päättyy tammikuun 14. päivänä, minkä jälkeen vasta tiedetään, minkälainen vastus Arctic Lapland Rallissa on.
"Minä lähden kuitenkin neljättä Tunturin voittoa hakemaan. Kolme on nyt plakkarissa, joten yhdellä lisävoitolla pääsisin sivuamaan Antero Laineen voittomäärää. Siihen pääseminen olisi kunnia-asia. "

Laine ajoi kolmesti voittoon peräkkäisinä vuosina 1984-86 sekä neljännen kerran 1990. Kukaan ei vielä ole viittä kertaa Tunturia voittanut, joten tavoiteltavaa Salolla riittää seuraaviksikin vuosiksi.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa