Facebook Twitter Email Pinterest

Mikko Eskelinen unelmoi palkintopallipaikasta

26.01.2013 / Mikko Eskelinen unelmoi palkintopallipaikasta

Ralliautoilun SM-sarjan avausosakilpailussa sen 10 erikoiskokeelle ja noin 250
erikoiskoekilometrille yhdeksäntenä kilpailijana starttaava jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 40, puhisee menohaluja ja unelmoi
huikeasta tavoitteesta eli 48. kerran ajettavan arvostetun kansainvälisen rallin palkintokorokkeesta.

Eskelinen huippukokeneen kartanlukija Arto Kapasen kanssa käskyttää kilpailussa hallitsevan suomenmestari Esapekka Lapin Ford Fiesta S2000 -mestaruusautoa, ja huolellinen valmistautuminen on edennyt siihen pisteeseen, että rata-autoilun Suomen, Viron ja hallitsevan Espanjan mestarin harteille on asetettu kilpailun mustan lampaan eli yllättäjän viittaa.

Eskelinen ei paineita suostu ottamaan, vaan tietää, että pitkässä kilpailussa maltti on valttia ja virheetön sekä ennen kaikkea nopea ajosuoritus voi johtaa yllätyksellisiin tuloksiin. Kilpailun ehdotonta ennakkosuosikkia, Volkswagenin tehdaskuljettaja Andreas Mikkelsenin tai ralliautoilun kuusinkertaisen suomenmestari Juha Salon vauhtiin ei Eskelinen usko pystyvänsä, mutta kolmatta sijaa hän uskaltaa luvata tavoittelevansa.

"Vaikka juuri nyt jännittää yhtä paljon kuin pientä poikaa joka odottaa joululahjojensa avaamista, siitä huolimatta tuntemukset ovat
luottavaiset ja tavoitteiden mukaiset. Kilpailun reitti on upeassa, mutta silti petollisen yllätyksellisessä kunnossa ja se joka rengasruletin osaa oikeaoppisesti hyödyntää sekä vauhtinsa Napapiirin ralliränneihin optimaalisesti sovittaa, on lopputuloksissa korkealla", Eskelinen tietää.

"Vuosi sitten olin 11:s ja jäin kärkitaistelusta 10 minuuttia. Jos Suomen nopeimmalla Super2000-luokan ja Esapekka Lapin entisellä mestaruusautolla pystyisin realistiseen kahden sekunnin tulosparannukseen erikoiskilometriä kohden, se tarkoittaisi noin 500 sekunnin eli 8,3 minuutin parannukseen. Sillä vuoden takaisessa rallissa olisi hellinnyt palkintokorokkeen alin sija. Tästä tavoitteesta pidetään kiinni ja laitetaan kaikki osaaminen peliin sen saavuttamiseksi."

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa