Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salolla teknisiä ongelmia

26.01.2013 / Juha Salolla teknisiä ongelmia

Arctic Lapland Rallin toisen päivän ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen kilpailun johtoon nousi Juha Salo, kun Norjan Andreas Mikkelsen menetti aikaa aamun avauksella yli viisi minuuttia.
"Kuskin puoleinen eturengas meni penkkaan osuessa rikki, ja jouduttiin vaihtamaan rengas pätkällä. Mutta ei se nyt haittaa, tämähän piti olla meille muutenkin vain harjoitusta", tilitti Mikkelsen.

Juha Salo nousi kärkeen ja ero kakkosena olevaan Ari Vihavaiseen oli lähes kolme ja puoli minuuttia. Mutta kaikki ei käy niin kuin strömssöössä, Salolle ilmaantui ongelmia.
"Meiltä hävisi ykkös- ja kakkosvaihde. Olimme jo keskeyttämässä, kun onneksi kokeilin vielä kolmosvaihdettakin. Sieltä löytyi jotain, samoin nelonen ja viitonen, joten päästiin jatkamaan", kertoi Salo.

"Kun kytkintä luistattaa, niin hyvinhän tämmöinen Mitsun moottori lähtee vetämään, kyllä pätkän alussa päästiin oikein hyvin liikkeelle. Nyt on edessä laatikon vaihto huollossa."

Salo sai laatikon juuri ja juuri vaihdettua, mutta myöhästyi sen verran, että miehelle paukahti aikasakkoa. Kisasta on nyt vielä kaksi erikoiskoetta ajamatta. Seuraava erikoiskoe alkaa kello 14.01.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa