Facebook Twitter Email Pinterest

Tekninen vika päätti Kari Hämäläisen kisan

25.02.2013 / Tekninen vika päätti Kari Hämäläisen kisan

mikkeli-hamalainen-mm.jpg

Kari Hämäläinen aloitti Mikkelin SM-rallissa räväkällä mielellä. Kauden avausralli Rovaniemellä oli jo jäänyt väliin sairastumisen
vuoksi. Mikkelissä ruskolainen ajatteli täräyttävänsä Ford Fiesta S2000 -autonsa sellaiseen lentoon, että ajat riittäisivät jopa viiden
kärkeen.

Toisin kävi. Hämäläinen ja kartanlukija Risto Pietiläinen joutuivat heittämään pyyhkeen kehään, tai ehkä oikeammin ajohanskat naulaan, jo toisella erikoiskokeella. Auton tekniikka teki temput.

"Ensimmäisellä erikoiskokeella koetettiin tulla oikein kunnolla. Se oli hieno tie, ja alussa meno tuntui tosi hyvältä. Valitettavasti
erikoiskokeen puolivälin paikkeilla alkoi auto oirehtia ihmeellisesti. Takapäästä meni jotain hajalle, ja loppu erikoiskokeesta tultiin vain varovasti maaliin, että päästäisiin iltahuoltoon, ja saataisiin auto kuntoon seuraavaa ajopäivää ajatellen. Lopulta auto hyytyi kuitenkin jo toisen erikoiskokeen starttiviivalle. Takaperä oli rikki, ja sinne jäätiin", Hämäläinen summasi.

Kisan voitti Juho Salo. Harmikseen Hämäläinen ei ole saanut tällä kaudella siis vielä minkäänlaista aikavertailua kärkeen. Seuraava mahdollisuus on maaliskuun toisena viikonloppuna Joensuussa.

"Vähän on mennyt pyllylleen tämä alkukausi. Uskomatonta suorastaan. Ensin olet kipeänä ja sitten pettää tekniikka. Ei ole tosin aikoihin ollutkaan keskeytystä teknisen vian vuoksi. Pari vuotta taitaa olla edellisestä kerrasta. Koetetaan nyt sitten Joensuussa saada vihdoin vähän valoa, Hämäläinen totesi.
(teksti: Miiro Koivula, kuva: Marko Mäkinen)

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa