Facebook Twitter Email Pinterest

Esa ja Jukka Ruotsalaiselle toinen SM-kakkossija

11.03.2013 / Esa ja Jukka Ruotsalaiselle toinen SM-kakkossija

Esa ja Jukka Ruotsalainen sijoittuvat toiseksi SM Itärallissa huikean taistelun jälkeen. Voittoakin tarjoiltiin, mutta kuinkas sitten kävikään.
Kilpailun kokonaispituus oli 329 km sisältäen kahdeksan erikoiskoetta yhteispituudeltaan 95,7 km. Reitti oli todella vaativa sisältäen hurjan määrän vauhdikkaita ylityksiä, joten nyt nuotitustaito ja nuotintarkkuus korostuivat.

Kilpailu alkoi 11,6-kilometrisellä ek:lla, joka sujui hyvin sijoituksen ollessa toinen vain 2,8 sekuntia kärjestä. Seuraavilla kahdella erikoiskokeella sijoitus oli kolmas. Ensimmäiseen huoltoon tullessa kokonaiskilpailusijoitus oli kolmas 10,9 sekuntia kärjestä.

"Seuraavalle kolmen erikoiskokeen lenkille valitsimme eri renkaat ja vauhti parani. Neljäs erikoiskoe oli lyhyt yleisöpyöritys, jolla saimme ajettua kärjessä ajanutta Marko Mäntyä 1,7 sekuntia kiinni."

EK 5 oli lyhyt ison tien pyrähdys, jolla sijoitus oli toinen. EK 6 olikin sitten kilpailun pisin erikoiskoe, ja näin myös yksi ratkaisupätkistä.
"Nyt olisi oikea aika iskeä ja saada virheetön ajo, ja senhän me teimme. Tuloksena luokkapohjat ja nousu kilpailun johtoon 12 sekunnin takamatkalta. Huoltoon tullessa johdimme kilpailua kuuden sekunnin turvin. Huollossa kovan mietinnän tuloksena pistimme jääkelinrenkaat alle kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle, mutta valitettavasti tämä oli ratkaiseva virhe."

Rengas ei toiminut odotetulla tavalla ja erikoiskokeella 7 Jussi Vainionpää ajoi kuuden sekunnin eron kiinni ja nousi kilpailun johtoon 0,3 sekunnin turvin. Kilpailun päättävälle kahdeksannelle erikoiskokeelle oli lähdettävä kaikki tai ei mitään -tyyliin.

Ek tulikin todella vauhdikkaasti, kunnes noin kaksi kilometriä ennen maalia yksi nypyn ylityksen oikea valui hieman leveäksi ja perä tökkäsi penkkaan imaisten keulan mukanaan. Siitä sitten pienen penkkakyntämisen ja vauhdikkaiden vaakapiruettien jälkeen auto lensi kuin ihmeen kaupalla takaisin tielle ja vieläpä nokka menosuuntaan, joten ei muuta kuin kaasupohjaan.
"Kallisarvoista aikaa kuitenkin kului, ja maalissa saimme huomata jääneemme toiseksi 7,3 sekunnin erolla. Pieni pettymys valtasi mielen, mutta saimme kuitenkin taas ison kasan SM-pisteitä ja vankistimme toista sijaa sarjassa."
"Nyt on talvikausi osaltamme paketoitu, ja näistä asemista on hyvä jatkaa kohti kesäkisoja. Tiedämme pystyvämme voittamaan kilpailuja kaiken osuessa kohdalleen, joten kesällä emme taatusti päästä kilpakumppaneitamme helpolla."

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa