Facebook Twitter Email Pinterest

"Jussi Vainionpää ""Paras ensikertalainen"""

04.08.2013 / "Jussi Vainionpää ""Paras ensikertalainen"""

Jussi Vainionpää_Neste Oil Ralli.jpg

Ensimmäistä kertaa Suomen MM-ralliin osallistunut Jussi Vainionpää sai olla tyytyväinen, kun hän ajoi lauantai-iltana Neste Oil Rallin maalilavalle vaativan kilpailun päätteeksi.

Oululaiskuski piti loppuun saakka hallussaan WRC3-luokan kolmannen sijan, minkä lisäksi hänet palkittiin parhaana suomalaisena kilpailun ensikertalaisena.

Citroën DS3 -mallilla kisadebyyttinsä tehnyt Vainionpää ja kartanlukija Mika Juntunen aloittivat rallin päätöspäivän vauhdikkaasti pohja-ajalla, mutta sen jälkeen pienet ajovirheet veivät mahdollisuudet kahden edellä ajaneen haastamiseen.

WRC3-luokan voittoon ajoi irlantilainen Keith Cronin ja toiseksi kurvaili ranskalainen Sebastien Chardonnet. Vainionpää jäi luokkavoittajalle kolmen päivän ja 23 erikoiskokeen kilpailussa lopulta 2.43,1 minuuttia.
"Todella upea tunnelma päästä hyvällä sijalla maaliin ja juhlia hienoa kilpailua. Citroën DS3 on todellinen kilpa-auto, jolla oli ehdottoman hienoa ajaa", Vainionpää jutteli tyytyväisenä.

"Lähdin vielä päätöspäivänä kaventamaan eroa kärkeen. Aamu lähti hyvällä rytmillä liikkeelle, mutta ajoin sitten yhden mutkan pitkäksi. Kirjasin silti pätkällä oman luokan pohjat, mutta siitä olisi tullut vielä parempi aika ilman virhettä."
"Sen jälkeen päivän aikana jouduin vielä kaksi kertaa pakittamaan risteyksissä ja kerran kilpuri karkasi kahdelle pyörälle. Siinä tilanteessa oli tuuriakin", Vainionpää huokaili.
(Jarno Saari)

Muiden Ralli SM -sarjan 2013 kuljettajien sijoitukset:

Juha Salo-Marko Salminen 14:s yleiskilpailussa ja WRC2-luokan kuudes

Matias Kauppinen-Jonne Halttunen 26:s ja luokan 3 toinen

Samuli Vuorisalo-Eetu-Pekka Hellsten 27:s ja luokan 6 voittaja

Henri Haapamäki-Juha Lummaa 30:s ja luokan 6 toinen

Jaro Kinnunen-Mikael Korhonen 34:s ja luokan 6 kolmas

Kari Hämäläinen-Risto Pietiläinen 35:s ja luokan 2 14:s

Joose Kojo-Sami Tasksinen 37:s ja luokan 6 neljäs

Radi Shaymiev-Maxim Tsvetkov 39:s ja luokan 2 15:s

Ilkka Kariste-Mikael Lindberg 42:s ja luokan 3 kuudes

Juho Annal-Tuukka Shemeikka 46:s ja luokan 6 kuudes

Christoffer Dahlström-Rami Suorsa 49:s ja luokan 6 seitsemäs

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa