Facebook Twitter Email Pinterest

Kalle Pinomäki mitalitaistoon Tampereelle

25.09.2013 / Kalle Pinomäki mitalitaistoon Tampereelle

kalle-tre13.jpg

Kaksivetoisten SM3-luokan SM-mitalit ratkaistaan tulevana viikonloppuna kauden viimeisessä rallin SM-osakilpailussa Tampereella. Luokan SM-pistenelosena Pirkanmaan sorateille Renault Twingo R2:lla starttaava Set Promotionin Kalle Pinomäki lähtee taistelemaan luokan SM- pronssista, jonka saavuttaminen on lietolaisen omissa käsissä.

Pinomäki sekä hänen kartanlukijansa Matti Kaskinen valmistautuivat SM-finaaliin ajamalla onnistuneet testit alkuviikosta.
"Koko päivä saatiin ajaa. Seitsemän kilometrin pätkällä kuusi viimeistä vetoa pystyttiin ajamaan puolen sekunnin sisälle, joten tuntuma autoon on nyt hyvä ja sain nopeasti hyvän ajorytmin päälle."

"Aluksi yritettiin säätää autoa melko paljon. Pieniä muutoksia lopulta teimme, ja eron huomasi heti. Lähdemme Tampereelle hyvin
lähellä niitä säätöjä, joilla olemme kesän aikana ajaneet. SM3-luokassa pienet asiat ratkaisevat, sillä erot kärkikuljettajien
välillä ovat vähäisiä."

Pinomäki ennustaa tiukkaa kaksipäiväistä kisaa.
"Pyrin onnistumaan parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt pitää pystyä pimeälläkin ajamaan, ettei ero kärkeen perjantain viimeisellä ja pimeässä ajettavalla EK:lla muodostu liian suureksi niin kuin Turussa kolme viikkoa sitten."

Ennakkotietojen mukaan kilpailijoilla on edessä hyväpintaisia ja -kuntoisia nopeita sorateitä. Pinomäki on edellisen kerran ajanut
Tampereen suunnalla rallia vuonna 2005.
"Nopeat tiet ovat meille hyvä asia. Viihdyn kovavauhtisilla teillä, ja tuntuu siltä, että myös automme toimii ja etenee kovassa vauhdissa paremmin."

"Nyt on myös viimeinen mahdollisuus ajaa kauden avausvoitto. Vuosi olisi hienoa päättää onnistumiseen ja hyvään tulokseen. Taistelu voitosta on varmasti kovaa, joten heti alusta alkaen pitäisi olla pelissä mukana, jotta se voitto saataisiin sieltä rutistettua."

"Myös SM-mitali olisi hieno palkinto kauden loppuun. Vuoden mittaan on ajettu hyviä ja huonoja kisoja, ja tässä kohtaa onnistuminen maistuisi todella hyvältä", Pinomäki toteaa.
(Marko Mäkinen)

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa