Facebook Twitter Email Pinterest

SM2-luokassa Marko Mänty aloitti väkevimmin

27.09.2013 /

p-sm2-manty.jpg

Marko Mänty oli SM2-luokan nopein SM Castrol-rallin ykköserikoiskokeella. Kuva Turun SM-rallista: Marko Mäkinen

Kauhajoen Marko Mänty ajoi pohjat SM Castrol-rallin Savo-nimiselle ykköserikoiskokeelle, mikä ei tietenkään ollut mikään yllätys. Mänty kertoi Särkänniemeen huoltoon tullessaan samalla, että Turun keskeytyksen syy oli viallinen mäntä.
"Nyt on uusi mäntä paikallaan, ja vähän muutakin on paikkailtu. Toivotaan, että nyt kestäisi maaliin asti", jutteli Mänty, joka oli 1,6 sekuntia Saarijärven Esa Ruotsalaista nopeampi.

Ruotsalainen ei kuitenkaan ollut tästä huolissaan, sillä kisaa on vielä paljon jäljellä.
"Ihan hyvin lähti kisa käyntiin, hyvä tästä on jatkaa", totesi Ruotsalainen.

Niko Veikkanen oli luokan kolmanneksi nopein jääden 9,1 sekuntia Männyn pohja-ajasta.

Suomenmestaruudessa tiukimmin kiinni SM2-luokassa oleva Jussi Vainionpää ei sen sijaan ollut tyytyväinen.
"Kun pätkän alussa laitoin kaasun pohjaan, huomasin heti, että voimaa ei ole. Moottorissa on jokin ihan kummallinen "säästövaihde" päällä. Ei kulje mihinkään, ihan pintakaasulla tultiin tuo eka pätkä", harmitteli Vainionpää.
"Toivottavasti nyt huollossa saadaan homma kuntoon."

Vainionpään ja Ruotsalaisen piste-ero ennen päätöskisaa on 20 pistettä, joten Vainionpään olisi tultava maaliin suunnilleen kympin sakissa, jotta mestaruus Ruotsalaisen voittaessa lähtisi Ouluun.

Kolmas mitaliehdokas Henri Kolsi ei myöskään ollut tyytyväinen aloitukseensa.
"Olipa vaikea pätkä meille tämä ensimmäinen", myönsi nuori AKK:n Driver Academyn valmennettava.
"Kyllä meillä nuotinteko onnistui ihan ok, mutta kun sitä pitäisi vielä osata niistä ajaakin", ruoski lahtelainen itseään.
Kolsi oli pätkän seitsemäs, eroa Mäntyyn ehti kertyä 20,5 sekuntia.

EK 1/9
SM2-luokka - Top Ten

1. Mänty Marko 4.47,0
2. Ruotsalainen Esa + 1,6
3. Veikkanen Niko + 9,1
4. Perämäki Juha-Pekka + 13,5
5. Kuikka Jari + 17,6
6. Vainionpää Jussi + 19,8
7. Kolsi Henri + 20,5
8. Lavio Jaakko + 25,5
9. Linden Kimmo + 25,6
10. Korvola Sami + 26,8

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 34 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Eerik Pietarinen / 25 pistettä (R5)
3. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 20 pistettä NHD (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 16 pistettä SaarUA (R5)
5. Niclas Grönholm / 13 pistettä ()

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

  Rallin nimi Paikkakunta PVM
  1. Arctic Lapland Rally Rovaniemi     

16.-18.1.

  2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
  3. SM Itäralli
Joensuu 28.-29.2.
  4. SM O.K. Autoralli
Kouvola 12.-13.6.
  5. SM Ralli
Oulu 4.-5.9.
  6. Pohjanmaa SM-Ralli
Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa