Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo SM-rallikauden ykkönen

30.09.2013 /

Juha_Salo_Tampere2013.jpg

Seitsemän osakilpailun mittaisen rallin SM-sarjan päättänyt kisa paketoitiin tänään Tampereella. Nelivetoisten sarjajohdossa kauden alusta lähtien ollut Juha Salo varmisti pirkanmaalaisilla teillä uransa kahdeksannen mestaruuden. Lopputuloksissa Salo oli yleiskilpailun neljäs Jarkko Nikaran, Karl Kruudan ja Ari Vihavaisen jälkeen. Nikara ja Kruuda kilpailivat sarjan ulkopuolisina, joten maksimipisteet jaettiin Vihavaiselle. Näillä sijoituksilla Salon piste-eroksi sarjan hopealle ajaneeseen Vihavaiseen jäi 13,5 pistettä.

Lähtökohta Tampereen finaaliralliin oli selkeä. Vihavaisen voittaessa Salolle riittäisi yhdeksänneksi korkeimmat SM-pisteet mestaruuden varmistamiseen. Salon ei siis ollut tarvetta puristaa totuttuun tapaansa voittotaistelussa, mutta kuljettaja oli siitä huolimatta kiinni maksimipisteissä aina kahdeksannelle erikoiskokeelle asti.
Kahdelle viimeiselle pikataipaleelle lähdettiin Vihavaisen ollessa 4,9 sekuntia Salon perässä. Salo otti kuitenkin kilpailun päättäneet erikoiskokeet erityisen maltilla ja maalissa ero kääntyi Vihavaisen hyväksi 6,4 sekunnilla.
"Lähtökohtaisesti tämä oli juuri sellainen kisa kuin pitikin. Mestaruuden varmistaminen vaati ehjää kilpailua. Tyhmintä tässä
tilanteessa olisi ollut rikkoa auto tai ajaa ulos, sillä mestaruuteen vaadittuun sijoitukseen piti riittää tarkka ja varovainen ajo", Salo
totesi.

Kilpailu oli sujui käsikirjoituksen mukaan alusta lähtien, eikä Salon mestaruus ollut missään vaiheessa uhattuna.
"Jotakuinkin omalla tulostasolla yritin tulla, mutta sellainen fiilis kuitenkin jäi, että ajoin melkein käsijarru päällä. Mitään tilanteita
ei koko kilpailun aikana ollut. Hyvä, kun auto edes kunnolla hyppäsi. Ajo ei ollut sellaista, mitä se on normaalisti, vaan oli kaukana siitä."

Saloa odotti maalissa uransa kahdeksas suomenmestaruus. Seitsemän niistä on tullut yleisessä luokassa vuosina 2002, 2004, 2005, 2008, 2010, 2011 ja 2013. Vuodelta 1996 Salolla on junioreiden mestaruus.
"Voitto on aina voitto ja jää sellaisena historian kirjoihin. Hienojen mestaruuksien ja muistojen joukkoon voi tämänkin vuoden
lisätä. Kaiken kaikkiaan kausi on ollut hyvä, vaikka talven voittoputken jälkeen kesä meni vähän epätasaisemmin. Turun keskeytys
oli ainoa, mikä jäi harmittamaan", Salo summasi.

Vieläkö J. Salo nähdään hakemassa yhdeksättä mestaruutta?
"Kyllä, ja vielä monta muutakin. Rallia ajetaan tästä eteenkinpäin ja töitä tehdään sen eteen."
(teksti ja kuva: M. Salonen)

Pisteet top 5

1. Sami Korvola / Asko Kujala (EPUA) 0 pistettä EPUA ()
2. Juha Salo / Pasi Kilpeläinen 0 pistettä Karkkilan UA (R5)
3. Jari Kuikka / Tomi Ikonen 0 pistettä JärvisUA (Fin-N)
4. Jukka Kasi / Henri Ania 0 pistettä Laihian UA (R5)
5. Mikko Lehti / Veikko Kanninen 0 pistettä THU-TEAM (FinR4WD)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

  Rallin nimi Paikkakunta PVM
  1. Arctic Lapland Rally Rovaniemi     

16.-18.1.

  2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
  3. SM Itäralli
Joensuu 28.-29.2.
  4. SM O.K. Autoralli
Kouvola 12.-13.6.
  5. SM Ralli
Oulu 4.-5.9.
  6. Pohjanmaa SM-Ralli
Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa