Facebook Twitter Email Pinterest

Hannu's Rally Team heitti haasteen!

22.11.2013 / Hannu's Rally Team heitti haasteen!

Hannu´s Rally Team voitti Ralli SM -sarjan tiimimestaruuden ylivoimaisesti vuonna 2013. Vuodelle 2014 on tiimikisan sääntöjä muutettu siten, että tiimin voi muodostaa muistakin kuin vuonna 2013 SM1-luokan autoista eli tiimissä voi yhdessä kilpailussa ajaa enintään kolme autoa mistä tahansa luokasta.

Pisteet lasketaan luokittain, jolloin yhden kilpailun maksimipisteille (50 = 25+25) voi yltää kaksikin tiimiä. Kärkisijoja ja "tiimipaikkoja" kärkikuskeillekin on nyt nelinkertainen määrä aiempaan verrattuna. Tavoitteena on tehdä kilpailusta tasaväkisempi ja motivoida mukaanlähtöä tiimien väliseen kilpaan.

Hannu´s Rally Team lähtee tiimikisaan lähes viimevuotisella joukkueellaan. Kuljettajat ovat jo selvillä, mutta Juhan auto ja luokkakin ovat vielä avoinna. Nyt Hannu´s Rally Team haastaa maailman kaikki muut rallitiimit mukaan Ralli SM 2014 Tiimikisaan.
Haaste on kaksiosainen: 1) jos jokin tiimi on talvikauden jälkeen Hannu´s Rally Teamin edellä pisteissä, maksamme kaikille edellä oleville tiimikisan ilmoittautumismaksun suuruisen summan ja 2) kustannamme vuoden voittajatiimille 20 illalliskorttia AKK:n Mitaligaalaan 2014 (jos vähempi riittää, erotus juomalappuina). Jos sattuu käymään niin, että me uusimme mestaruuden, paras haastaja saa 10 illalliskorttia lohdutukseksi.

Miksi mukaan tiimikisaan?

Tiimikisan luontaisia osanottajia ovat periaatteessa kaikki alan yritykset, jotka haluavat tuoda esiin tuotteidensa tai palveluidensa tasoa. Yhtä kaikki, tiimin voivat muodostaa mitkä tahansa ryhmät, joita jokin asia yhdistää (esim. saman seuran tai seudun kilpailijat). Tiimi saa hieman enemmän huoltoaluetta yms. kuin yksittäinen kilpailija, joten näin yhden auton tiimikin on perusteltavissa. Ja kyllä yhdenkin auton tiimi voi kerätä podiumille yltävän pistepotin, jos vain jalka osuu lankulle oikein.

Aika monet kilpailijat saavat jo nyt tukena ilmoittautumismaksun ja ilmoittautuvat tukijansa ilmoittaja¬lisenssillä. Ilmoittajan näkyvyyden kannalta on tiiminä mukanaolosta ainakin jonkin verran hyötyä. Olivathan esimerkiksi Hannu´s Rally Teamin pipot ja lippikset kuluneella kaudella varsin hyvin näkyvissä niin TV:ssä kuin muuallakin - ellei suorastaan ollut parhaiten esillä ollut brändi. Ja tiimikisan tuloksissakin on "nimi näkyvissä", kun ilmoittaja sen sijaan ei näy juuri muualla kuin lähtöluetteloissa.

Ei muuta kuin kaverin kanssa hynttyyt yhteen ja käsi ojossa hakemaan tukea tiimille. Arvio tiimikisan kustannuksista kauden aikana on noin 4500-6000 euroa, mikä sisältää kaikki ilmoittautumiset, tiimitunnukset (esim. meillä pipot ja lippikset) ja jotain matka-apuja per auto. Summan saattaa saada kuitenkin jo kotikylän yksityishenkilöiltä tai Esson baarin asiakkailta. Yhteisöllisyyden myyminen on helpompaa kuin kysyä: "Annatko minulle rahaa, menen ajamaan rallin".

Tiimiyhteys lisää myös huoltoporukoiden mukanaolon tunnetta; kysykää vaikka keneltä Hannu´s Rally Teamin touhuissa 2013 mukana olleelta. Tiimikisalla on muitakin tavoitteita, mutta syy uudistuksiin liittyy kilpailijoiden tuen keräämisen helpottamiseen. Se kannattaa hyödyntää.

Haaste on heitetty!

Hannu´s Rally Team
Hannu Lehessaari, tiimipäällikkö ja haastemies

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa