Facebook Twitter Email Pinterest

Antti Selivaara täytti tavoitteensa Tahko SM-rallissa

12.03.2017 / Jarno Saari

Subaru-kuljettaja Antti Selivaara onnistui mainiosti Ralli SM-sarjan talvikauden päätöskisassa, joka kurvailtiin viikonloppuna Kuopion Tahkovuoren ympäristössä.
 
Porilainen kamppaili läpi kilpailun luokkansa viidennen sijan haminoilla, josta oli mahdollisuus onnistuessaan nousta neljänneksi. Rallin viimeinen erikoiskoe muokkasi kuitenkin tuloslistaa rajulla kädellä, kun 32-kilometrinen nopea EK aiheutti monille teknisiä ongelmia.
 
Maalipaikalla Selivaara ja kartanlukija Jani Salo pääsivät suihkuttamaan kuohujuomaa SM2-luokan toisen sijan kunniaksi. Kyseessä oli Selivaaran uran paras sijoitus rallin kotimaisesta arvosarjasta.
 
- Tähän lopputulokseen vaikutti pitkälti kanssakilpailijoiden epäonni, mutta ralli nyt vain on välillä tällaista. Eihän se kiva tunne ole, kun näkee tutun kaverin keskeyttäneenä EK:n varrella, vaikka siinä samalla oma sijoitus kohentuisikin, Selivaara myönsi.
 
- Oma ajo oli talven parasta suorittamista, ero kärkeen pysyi joka pätkällä tasaisena ja huomattavasti pienempänä kuin aiemmin. Suunta on siis oikea ja pienin askelin mennään eteenpäin. Tavoitteena on ollut pääsy kolmen joukkoon.
 
- Tästä on tosi hyvä jatkaa kohti kesän kisoja. Isot kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille, Teemu Asunmaalle, koko huoltoporukalle sekä kartanlukijalleni Jani Salolle, Selivaara jatkoi tyytyväisenä.
 
Tahkon osakilpailuun alla Selivaaran autokunnan kuljettaja ja kartanlukija päättivät keskittyä nuotitukseen erityisen tarkasti.
 
- Tämä työ nuotin kanssa onkin alkanut tuottaa tulosta, ja nyt on hyvä alkaa kehittää itse ajamista. Janilta tulee aivan mielettömän paljon apuja sekä nuottiin että myös ajamiseen liittyvissä asioissa, kuljettaja kehaisi.
 
Talvikauden jälkeen Selivaara on sarjataulukossa viidennellä sijalla, mutta vain neljän pisteen päässä toisesta sijasta. Ralli SM-sarjan kesäkausi käynnistyy Riihimäeltä 19.-20. toukokuuta.

Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa