Facebook Twitter Email Pinterest

Jani Luhtaniemen talvikauden arvosanaksi kahdeksan

24.03.2017 / Anu Haapalainen

Tuusulalainen Jani Luhtaniemi siirtyi tälle kaudelle rallin kotimaiseen huippusarjaan, Ralli SM –sarjaan. Kauden tavoitteena oli olla harjoitteluvuosi, mutta toki kun kypärä laitetaan päähän ja auton kylkiin numerot, tavoitteena on aina myös paras mahdollinen sijoitus. 

Ralli SM –sarjan talvikaudella ajettiin kolme osakilpailua: Arctic Lapland Ralli Rovaniemellä, SM Vaakuna-Ralli Mikkelissä ja Tahko SM-ralli Kuopiossa. Luhtaniemi on kartturinsa Juha-Pekka Jauhiaisen kanssa onnistunut keräämään SM3-luokan sarjapisteitä kaikista talvikauden osakilpailuista. Vaikka tapahtumia on piisannut eikä kisat ole sujuneet tuloksellisesti aivan nuorukaisen toiveiden mukaisesti, löytyy alkukaudesta hyvääkin.

- Ajaminen on kehittynyt alkukauden aikana. Kun vertaa Tunturia ja Tahkoa, ajamisessa on aivan eri meininki. Sitä uskaltaa viedä rohkeammin autoa. Nuotin kanssa on tehty myös paljon töitä, ja se onkin kehittynyt, kertoo Luhtaniemen talvikauden yhteenvetona. 

Luhtaniemi antaa itselleen ja tiimilleen talvikaudesta kouluarvosanan 8. Kiitettävään suoritukseen tarvittavat kehityskohteet ovat tällä Ralli SM –sarjan nuorimmalla kuljettajalla tarkasti selvillä: 

- Rohkeutta ajamiseen pitää saada lisää, sekä kunnon luotto nuottiin. Ihan vielä ei oo 100% luotto omaan tekemiseen. 

Kolmen ajetun osakilpailun jälkeen Jani Luhtaniemi on SM-sarjan SM3-luokassa sijalla 15.

Sarjassa vietetään nyt taukoa, ja seuraava, kesäkauden ensimmäinen osakilpailu ajetaan toukokuun puolessa välissä Riihimäellä.

Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa