Facebook Twitter Email Pinterest

Rengasrikko suisti Marko Männyn palkintopallilta Autoglym Rallissa

18.07.2017 / JiiVee Korpela

Rallin SM-sarjan viettäessä kesätaukoa usea SM-sarjan kuljettaja osallistui viime viikonloppuna Sastamalan ympäristössä kurvailtuun AutoGlym -ralliin. Myös Kauhajoen Marko Mänty viritteli keskikesän ajotuntumaa vaativiksi todetuilla Sastamalan ralliteillä. Mänty ja kartturi Joni Mäkelä olivat Sastamalassa vahvasti kiinni palkintopallissa, mutta rengasrikko pilasi juhlatunnelman.

Mänty avasi rallin terävästi. Kauhajokelainen täräytti Skoda Fabia R5 -autolla luokkansa pohja-ajan kahdelle ensimmäiselle erikoiskokeelle. Seuraavilla kiirustaipaleilla vauhti jatkui pohja-aikojen tuntumassa. Viiden erikoiskokeen jälkeen JTR Racingin nimissä liikkuva kisapirssi oli tuloslistalla kolmantena. 

- Neljännellä pätkällä meillä oli alla vääränlaiset renkaat, jotka alkoivat menettää pitoa pätkän loppupuolella. Siellä jäimme kärjestä yli yhdeksän sekuntia. Seuraava pätkä tuli taas hyvin ja nousimme kolmanneksi, kuvaili Mänty tiukkaa kisaa palkintopallin paikasta.

- Kuudes pätkä lähti hyvin liikkeelle. Sitten hajosi rengas alle ja kun maalipäähän oli vielä matkaa liki 10 kilometriä, vaihdoimme renkaan pätkällä. Renkaanvaihdon jälkeen jouduimme vielä hitaamman auton taakse jumiin. Jäimme pätkän pohjista yli neljä minuuttia. Siihen kuivui palkintohaaveet, Mänty kirkasti.

Norjalaisen Ole Christian Veibyn voittaessa luokan, Mänty ja Mäkelä sijoittuivat siinä viidensiksi. Ero voittajaan oli 4,38 minuuttia, eli ilman rengasrikkoa Mänty ja Mäkelä olisivat tapelleet palkintopallin sijasta. Toiseksi sijoittunut japanilainen Hiroki Arai hävisi voittaja Veibylle 1,36 minuuttia.

- Vaikka lopputulos oli se mikä oli, kisa oli tosi hauska. Tiet olivat vaativat, mutta ne antoivat paljon. Vauhtimme oli hyvää siellä missä rokkasi ja ilman rengasrikkoa rokki olisi varmaan jatkunut viimeiselle pätkälle saakka. Renkaanvaihdon jälkeen kahdella viimeisellä pätkällä ei enää tultu ihan täysillä.

Seuraavan kerran Mänty ja Mäkelä nähdään erikoiskokeilla varmuudella syyskuun alkupuolella ajettavassa Uudenkaupungin SM-rallissa.

Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa