Facebook Twitter Email Pinterest

Tommi Hatakka täytti tavoitteensa testirallissa

19.07.2017 / Jarno Saari

Autoglym Ralli oli rallin SM-sarjan SM3-luokastakin tutulle Tommi Hatakalle ja monille muullekin sopiva testiralli, kun heinäkuussa kotimaan kilpailukalenterissa ei kovinkaan monta rallikilpailua ole.
 
Imatralainen Hatakka oli liikkeellä testimielellä, sillä tiimissä oli useampi asia kokeiltavana. Yhteistyö kartanlukija Topi Luhtisen kanssa lähti sujumaan hyvin myös kilpailuolosuhteissa.
 
- Ennen kisaa ajetuissa treeneissä homma toimi, ja samalta se tuntui itse kisassakin, jossa pääsimme vetämään todella haastavilla teillä. Tarkoitus oli yltää kilpailukykyiseen vauhtiin heti alkumetreillä ja siinä onnistuttiin.
 
- Tilanteita tosin oli lähes joka pätkällä. Se johtui varmaan kasvaneesta yrittämisestä sekä teiden vaativuudesta. Kolmospätkällä olimme aivan veitsenterällä, ettei menty vauhdilla ulos.
 
- Nelospätkällä sitten latu loppui. Sain väistettyä miehenvahvuisen koivun - vaikka hipaisu siitä tuli - ja suistuimme ojan yli pellolle. Siinä hajosi kaksi rengasta ja taka-akseli vääntyi, Hatakka jatkoi.
 
Opel Adam R2-kuljettaja menetti rytäkässä monta minuuttia, joten luokan kärkisijat sai unohtaa. Loppupätkillä jatkettiin testaamista ja maalissa tuloksena oli kuitenkin luokan kuudes sija.
 
- Saatiin se hyöty testikisasta, jota haettiinkin. Alussa päästiin kelpo vauhtiin ja kellotettiin luokan kolmen kärjen aikoja, summasi Hatakka.
 
Kuva: Vesa Rauhala

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa