Facebook Twitter Email Pinterest

Jussi Lindberg vaikeuksien jälkeen kuudenneksi Uudessakaupungissa

11.09.2017 / Taneli Niinimäki

Ralli SM -sarjan kauden 6. osakilpailu ajettiin lauantaina Uudessakaupungissa. Sipoon Autokerhoa edustava Jussi Lindberg starttasi kisaan SM3-luokan neljänneltä sijalta.

Kilpailu käynnistyi lauantaiaamuna sateisessa säässä, joten liukas ja vaativa keli tuotti ensimmäisellä lenkillä hieman vaikeuksia Lindbergille.

- Neljä ensimmäistä erikoiskoetta meni liukastellessa ja tämä vei luoton ajamiseen. Huoltotauolla kuitenkin vaihdettiin rengastyyppiä, joten ajo parani toiselle lenkille. Huollolle myös erikoismaininta, koska alustaa muutettiin kysymättä ja tämä tuntui toimivan haasteellisissa olosuhteisissa hyvin, kertasi Lindberg.

Tauon jälkeen Lindberg löysi jälleen luoton ajamiseen ja viimeisen erikoiskokeen kolmanneksi nopein aika nosti porvoolaisen lopputuloksissa lopulta luokkansa kuudennelle sijalle. 

Alun vaikeuksien jälkeen tärkeät kahdeksan sarjapistettä tililleen napannut Lindberg nousi luokkassaan jaetulle kolmannelle sijalle ennen viimeistä osakilpailua, mutta mies oli silti tulokseensa pettynyt.

- Podium oli tavoitteena, joten sijoitus oli pettymys. Nyt ollaan jaetulla kolmannella sijalla, mutta pistekamppailu on tiukkaa. Tampereella täytyy jokaisen erikoiskokeen onnistua samalla tavalla, niin kuin nyt tämä viimeinen. Mestaruuteen ei ole enään mahdollisuuksia, mutta kaikki muu on auki, Lindberg totesi.

Mitalikamppailu huipentuu Tampereen ympäristössä, kun Ralli SM-sarjan viimeinen osakilpailu Lake City Rally ajetaan 29.-30.9.

SM3-luokan pistetilanne ennen viimeistä osakilpailua:
 
1. Emil Lindholm 102
2. Miika Hokkanen 83
3. Jussi Lindberg 54
3. Olli Pollari 54
5. Taisko Lario 52
 
Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa