Facebook Twitter Email Pinterest

Tuplamestari Hokkanen puntaroi kauden 2018 vaihtoehtoja

27.11.2017 / Jarno Saari

Yksi tämän kotimaisen rallikauden ehdottomia onnistujia oli lahtelainen Miika Hokkanen, joka ajoi koko ajan SM3-luokan kärkiryhmässä. Ralli SM -kauden päätteeksi Hokkasen tiimissä päästiin juhlimaan tuplamestaruutta.
 
Kyseessä oli Miika Hokkaselle toinen kausi SM-sarjassa Ford Fiestalla. Viime vuoden toiselle puoliskolle tiimiin hankittiin uusi Fiesta R2T EcoBoost -malli. Turboversio kävikin hyvin nuorukaisen käteen, jonka huomasi myös tuloksista.
 
Koko kuluneen kauden ajan Ford Motorcraft FST -sarjan pistejohdossa ajanut Hokkanen saavutti uransa ensimmäisen SM-voiton Kouvolan osakilpailusta. Sen jälkeen hän nousi myös SM-sarjataulukossa jaetulle kärkipaikalle.
 
Syksyn kaksi viimeistä osakilpailua toivat tulokseksi kakkossijat, joiden avulla ensin varmistui Fiesta-merkkiluokan voitto Uudenkaupungin rallissa, ja sitten päätöskisassa Lempäälässä juhlatunnelmat kohosivat huippuunsa SM-tittelin saavuttamisen myötä.
 
Kesäkauden kaikissa neljässä osakilpailussa Hokkanen ja kartanlukija Jukka Pasenius sijoittuivat palkintopallille. Juuri ne tulokset takasivat kaksikolle SM3-luokan mestaruuden.
 
- Varmasti ajaminenkin kehittyi ja onnistuttiin omassa suorituksessa, mutta tärkeä seikka oli se, että saimme moottoria ja auton säätöjä paremmaksi juuri kesän kisoihin, Hokkanen myöntää.
 
M-Sport muisti menestyjää
 
21-vuotias kuljettaja opiskelee nyt toista vuotta Jyväskylässä. Perinteikäs rallikaupunki on ollut oikein hyvä opiskelupaikka.
 
- Opinahjossa ymmärretään kiitettävästi, että ralli vie kisoineen ja treenaamisineen aikaa. Vastaavasti insinööriopiskeluun täytyy panostaa täysillä muina aikoina, nuorukainen toteaa.
 
SM-kauden jälkeen tuorein rallimatka Miika Hokkaselle oli Katalonian MM-ralli, joka olikin varsin antoisa keikka. Hän kävi nuotittamassa erikoiskokeet, ja sai merkkiluokan voiton ansiosta kutsun Fordin MM-rallitoimintaa pyörittävältä M-Sportilta.
 
- Tallin koordinaattori esitteli kalustoa, tekniikkaa ja koko heidän MM-rallin huoltopilttuunsa. Rallin jälkeen sain kutsun M-Sportin ja JWRC-luokan päätösjuhliin, Hokkanen kertasi.
 
Kenties kaikkein mieleenpainuvin kokemus oli se, kun M-Sportin tallipäällikkö Malcolm Wilson onnitteli Suomen mestaria henkilökohtaisesti. Hokkanen sai kuulla, että nuorta suomalaista Ford Fiesta -kuljettajaa kaivattaisiin mukaan Junior WRC-sarjaan.
 
- Ensi kauden kuviot ovat vielä näin marraskuussa auki. Erilaisia vaihtoehtoja on mietitty ja puntaroitu. Tehdään töitä sen eteen, että päästään ajamaan mielekkäitä kisoja. Tietenkin JWRC olisi hyvä areena näyttää osaamistaan tasaväkisellä kalustolla, mutta vaadittavan MM-rallibudjetin kasaaminen ei ole mikään yksinkertainen asia, Hokkanen tiedostaa.
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa