Facebook Twitter Email Pinterest

Samuli Vuorisalosta neljännen kerran Varsinais-Suomen paras autourheilija

03.02.2018 / Patrick Rupponen

Ralli SM-sarjan SM3-luokassa kolmanneksi kaudella 2017 sijoittuneelle Vuorisalolle valinta Varsinais-Suomen parhaaksi autourheilijaksi oli jo neljäs hänen uransa aikana.
 
Turun Urheilutoimittajien Kerho julkisti valinnan Varsinais-Suomen Urheilugaalassa Gatorade Centerissä 27.1. Aiemmat valinnat olivat osuneet vuosille 2013, 2014, jolloin hän voitti SM3-luokan Suomen mestaruuden, sekä vuodelle 2015, joka päättyi Saksassa ajetun Opel Adam Cupin kakkossijaan.
 
- Tietenkin on mukava ja upea asia, että tulee valituksi kyseiselle tittelille. Siinä kohtaa tietää, että jotain on tehty oikein ja joissain asioissa onnistuttukin, Vuorisalo kertaa tunnelmiaan valinnastaan.
 
Kaudella 2017 Vuorisalo ajoi Ralli SM-sarjassa neljä osakilpailua seitsemästä mahdollisesta. Kausi alkoi Ford Fiesta R2:n puikoissa loistavasti voitolla Riihimäkirallissa, jota seurasi keskeytys teknisen vian johdosta Kouvolan SM O.K. Auto-rallissa. Uudenkaupungin alueella ajettu SM Oili Jalonen Ralli päättyi nelostilaan teknisten ongelmien jälkeen. Viimeiseen kilpailuun Lempäälään Vuorisalo lähti uudella autolla, Opel Adam R2:lla, joka on lähestulkoon vastaava auto, jolla hän ajoi Saksan Opel Cupia. Kisa päättyikin lähes sensaatiomaiseen voittoon ja lopulta SM-pronssiin.
 
Tulevan kauden suunnitelmista mies on vielä vaitonainen mutta kahden viikon päästä 16.-17.2 ajettavan Mikkelin SM Vaakuna-Rallin lähtöviivalla hänet tullaan näkemään. Ajokkina on viime kauden viimeisestä osakilpailusta tuttu Sami Grönthalin omistama Opel Adam R2.
 
- Hyvillä fiiliksillä lähdetään tyrkkäämään. Pitkään ja hartaasti on odotettu, että pääsee taas kulho päässä ajamaan. SM3-luokassa on aina luvassa törkeän kovat skabat!
 
Kuva: Timo Kutila

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa