Facebook Twitter Email Pinterest

Marko Männyllä autourheilu-uran paras talvikausi takana

08.03.2018 / JiiVee Korpela

Joensuussa viikonloppuna kurvailtu Ouneva Group SM Itäralli kruunasi SM1 -luokassa kilpailevan Marko Männyn autourheilu-uran parhaan talvikauden.

Luokan toiselta sijalta Joensuussa startannut kauhajokelainen sijoittui Itärallin vaativilla erikoiskokeilla neljänneksi.  Sijoituksen myötä Mänty ja kartturi Joni Mäkelä säilyttivät SM1 -luokan kakkostilan, kun rallin SM-sarja jää reilun kahden kuukauden mittaiselle kevättauolle.

Mänty oli rallin avauspätkillä hyvässä vireessä. Kahden erikoiskokeen jälkeen Skoda Fabia R5 -autoa kuskaava kauhajokelainen löytyi SM1 -luokan kakkospaikalta. Seuraavalla pätkällä rallin voittaneen Eerik Pietarisen ajama pohja-aika karkasi Männyltä vajaan 10 sekunnin päähän. Kakkostila vaihtui neljänteen sijaan.

- Yhdessä risteyksessä auto sammui, mutta muuten ei tullut mitään suurempia virheitä. Jotenkin en vain päässyt kunnon rytmiin koko pätkällä. Jonikin totesi heti pätkän jälkeen, että nyt ei kyllä tullut oikein hyvin. Seuraavalla erikoiskokeella nostettiin vauhtia, mutta samalla todettiin, että kakkostilan uudelleen kaappaaminen siinä vaiheessa olisi liian riskialtis tehtävä, Mänty kertasi rallin kulkua.

Ennen kuudetta eli viimeistä kiirustaivalta JTR Racingin miehistön sijoitus oli edelleen neljäs ja se kirkastui myös lopputulokseksi.

- Viimeisellä pätkällä piti heti alusta saakka nipistellä itseään, että nyt ei sitten tehdä mitään tyhmiä virheitä. Sijoituksen parantaminen ilman riskejä ei ollut mahdollista, mutta varmalla ajolla ei myöskään ihan takana ollut uhkaajia. Neljäs sija säilyi ja samalla varmistui ralliuran paras sijoitus talven osakilpailujen jälkeen.

Ennen Joensuun rallia Mänty teki auton säätöihin isoja muutoksia. Ne auttoivat hyvään vauhtiin ilman riskejä, mutta korjattavaakin vielä löytyy. 

- Säädöt osuivat hyvin paikoilleen. Oli tosi maukeeta vetää, kun auo meni sinne minne halusi sen menevän. Peiliin saa kyllä katsoa kun en pystynyt parempaa sijaa ajamaan. Se tässä kuitenkin lohduttaa, että olen aina kesäralleissa yltänyt talvea parempiin suorituksiin.

Tiimien SM-sarjassa Männyn ja rallin voittaneen Pietarisen edustama TGS Wordwide -tiimi vankisti ykköstilaansa 127 pisteellä.  Kakkostilalta löytyvä Ford Motorcraft on kerännyt 65 pistettä.

Joensuun hyvä vire innosti Männyn ajamaan vielä viime sunnuntaina kansallisen Lapuan rallisprintin, josta kauhajokelainen kuittasi Skodalla selkeän yleiskilpailun voiton.

 

Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Eerik Pietarinen / Juhana Raitanen 117 pistettä SiAk (R5)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 73 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 59 pistettä NHD (R5)
4. Marko Mänty / Joni Mäkelä 53 pistettä LaihUA (R5)
5. Nikolay Gryazin / Fedorov Yaroslav 42 pistettä RUS (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2018

  Rallin nimi Paikkakunta PVM
  1. Arctic Lapland Rally  Rovaniemi     

25.-27.1.

  2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 16.-17.2.
  3. OunevaGroup SM Itäralli
Joensuu 3.3.
  4. SM O.K. Auto-ralli Kouvola 18.-19.5.
  5. Pohjanmaa Ralli
Seinäjoki 15.-16.6.
  6. Enset SM-Ralli
Sastamala-Huittinen  31.8.-1.9.
  7. SM TeijoTalot-ralli  Turku-Salo 28.-29.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa