Facebook Twitter Email Pinterest

Lindberg pyrkii seuraavaksi suomalaiseksi MM-rallikuljettajaksi Tulevaisuuden Tähti -kilpailun kautta

06.04.2018 / Joni Pakarinen ja Sami Kolsi

Ralli SM -sarja tarjoaa tänäkin vuonna unelmapalkinnon SM3-luokan 25-vuotiaille tai sitä nuoremmille kuljettajille, sillä Tulevaisuuden Tähti -kilpailun voittaja pääsee ajamaan avaimet käteen -periaatteella Suomen MM-ralliin heinäkuussa. Yksi voittajakandidaateista on 24-vuotias porvoolainen Jussi Lindberg.
 
Lindberg on SM-sarjan talvikauden kolmen kilpailun jälkeen neljäntenä 36 pisteen saaliilla. Edessä olevalla Samuli Vuorisalolla pisteitä on saman verran. Lindbergin neljäs sija tässä vaiheessa oikeuttaisi osallistumaan kesäkuun valintatilaisuuteen, jossa erilaisten hakukriteerien ja testien perusteella päätetään, kuka on seuraava Tulevaisuuden tähti.
 
Valintatilaisuuteen kutsutaan SM3-luokassa viiden rallin jälkeen kuuden parhaan joukkoon sijoittuneet, kriteerit täyttävät kuljettajat. Neljännestä sijasta huolimatta Lindbergin puseroon ei ole hiipinyt tyytyväisyys.
 
- Talvikausi jätti paljon parannettavaa. Rovaniemen kolmannen sijan jälkeen tulos alkoi kulkea väärään suuntaan. Yksittäiset virheet söivät paljon vauhtiamme ja sehän se oikeastaan on, mikä merkitsee. Kesällä täytyy olla huolellisempi ja toki autokin käydä läpi, miettii Lindberg.
 

Unelma MM-rallista lähempänä toteutumista

 
Joulukuussa 25 vuotta täyttävä porvoolainen rallikuljettaja ajaa rallin SM-sarjan viidettä vuotta. Vuodesta 2015 Lindberg on ajanut virallisessa SM-luokassa. Kaudella 2014 Lindberg saavutti SM-rallien yhteydessä ajetun SC6-luokan mestaruuden. Tallipaikka Suomen MM-rallissa olisi miehelle eräänlainen unelmien täyttymys. Kyseessä olisi myös debyytti MM-ralleissa.
 
- 16 vuotta sitä on penkalta ja sivusta käsin haaveillut, että pääsisi Neste Rallin ajamaan. Nyt kaikkien vuosien jälkeen unelma on tullut konkreettisemmaksi ja tavoitettavammaksi. Onhan se mahdollisuutena älyttömän iso asia. Jo valintatilaisuuteen pääseminen on kova suoritus, mutta unelma on tietysti, että saisi tallipaikan tuohon kisaan.
 
Lindbergin ralliura ei kuitenkaan ole yhden kortin varassa, sillä tavoite on joka tapauksessa MM-ralleissa.
 
- Jos Tulevaisuuden Tähti -valinta ei osu kohdalleni tänä vuonna, niin MM-ralli on tavoitteena jossain vaiheessa siitä huolimatta. Talous sanelee tällä hetkellä toki isoimmalla kädellä vaihtoehdot. Täytyy muistaa, että MM-rallin jälkeen ajetaan vielä SM-ralleja ja oman auton tulee olla kunnossa myös siellä, Lindberg pohtii.
 

Kemioiden täytyy kohdata kartanlukijan kanssa

 
Ennen toukokuista SM-sarjan neljättä osakilpailua edessä on paljon töitä. Ralliautoilussa kyse on paljon muustakin kuin itse kilpailuista. Itseasiassa valmistautuminen on todella merkittävä osa lopputulosta.
 
- Huoltomme käy läpi muun muassa moottorin ja alustan, jotta auto olisi iskussa Kouvolan SM-rallissa toukokuussa. Lisäksi kartturini Tuuka Tyyskän kanssa teemme nuottitreeniä ja pyrimme tekemään kotiläksyt mahdollisimman hyvin.
 
Tyyskä istui Lindbergin kyytiin tälle kaudelle ja kerää Lindbergin kehut.
 
- Kuten hänen edeltäjänsä Toni Nuikka, niin myös Tuuka on loistava kaveri. Tuuka asuu viiden kilometrin päässä, mikä helpottaa meidän yhteistä treenaamista ja valmistautumista.
 
- Kouvolassa pyrimme olemaan siinä iskussa, että voimme haastaa muut Tulevaisuuden Tähti -kilpailijat ja ajamaan kolmen kärkeen. Kouvola oli meille jo viime vuonna suotuisa kilpailu. Napsu paremmin tänä vuonna, niin hyvä tulos on saavutettavissa, Lindberg päättää.

Jussi Lindberg
Syntymäaika: 16.12.1993
Kotipaikka: Porvoo
Seura: Sipoon Autourheilukerho
Ralliauto: Renault Twingo R2 Evo
1. ralli: Villa Luotola Ralli 2012, Laukaa

Lisää tietoja rallin Tulevaisuuden Tähti -kilpailusta löydät tästä.

Kuva: AKK/Arto Piiroinen

Pisteet top 5

1. Eerik Pietarinen / Juhana Raitanen 74 pistettä SiAk (R5)
2. Marko Mänty / Joni Mäkelä 38 pistettä LaihUA (R5)
3. Teemu Asunmaa / Jonne Halttunen 36 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 33 pistettä NHD (R5)
5. Nikolay Gryazin / Fedorov Yaroslav 27 pistettä RUS (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2018

  Rallin nimi Paikkakunta PVM
  1. Arctic Lapland Rally  Rovaniemi     

25.-27.1.

  2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 16.-17.2.
  3. OunevaGroup SM Itäralli
Joensuu 3.3.
  4. SM O.K. Auto-ralli Kouvola 18.-19.5.
  5. Pohjanmaa Ralli
Seinäjoki 15.-16.6.
  6. Enset SM-Ralli
Sastamala-Huittinen  31.8.-1.9.
  7. SM TeijoTalot-ralli  Turku-Salo 28.-29.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa