Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Tokee testikisan kautta Kouvolan SM-ralliin

15.05.2018 / Jarno Saari

Ralli SM-sarjan kesäkausi käynnistyy lauantaina Kouvolan ympäristössä. SM2-luokan osalta alkukausi ajettiin varsin tasaisissa merkeissä.
 
Saman trendin voi odottaa jatkuvan myös sorakisoissa, sillä luokan taso on vielä kiristynyt entisestään.
    
Joonas Tokee saavutti alkukaudella kaksi palkintopallisijoitusta. Vähintään samanlainen taso on tavoitteena myös kesän osakilpailuissa, joihin Oriveden Seudun UA:n Subaru-kuski lähtee kamppailemaan luokkavoitoista.
    
- Kouvolan kisasta on varmasti tulossa mielenkiintoinen, kun meidän luokassa on monta kaveria, jotka pystyvät ajamaan kärkisijoista. Kaikilla on luultavasti parempi tuntuma ajamiseen kuin alkuvuodesta, joten heti alkumetreistä lähtien täytyy olla valmis hyviin suorituksiin, Tokee arvioi.
   
- Oman haasteensa antaa mahdollisesti ilmaan nouseva pöly, jos keli edelleen säilyy näin kuivana. Itsellä on ehdottomasti tavoitteena taistella kärkisijoista ja toki myös voitosta, kun kaikki vaan toimii niin kuin pitää.
   
Tokeen tiimi suoritti onnistuneen valmistautumisen viime lauantaina Mäntsälä-rallissa, josta lohkesi yleiskilpailun toinen sija.
   
- Testikisa onnistui siltä osin, että saatiin ajettua kaikki EK:t läpi ja saimme tärkeitä treenikilometrejä soralle. Autossa oli kisan aikana pientä vikaa, kun turbon letku irtosi. Saimme hierottua auton ajettavuutta soralle sopivammaksi, joten oikein hyvä kisa siinä mielessä. Nyt kalustoa vielä huolletaan kuntoon viikolla, että kaikki sitten toimisi varmasti lauantaina tositoimissa, Tokee päättää.
 
Kuva: Marko Kyöstilä

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa