Facebook Twitter Email Pinterest

Patric Öhman kaipaa otteisiinsa ennen kaikkea tasaisuutta

24.05.2018 / Jari Hotti

Rallin SM-sarjan kauden neljäs osakilpailu ajettiin viime lauantaina Kouvolan ympäristössä. Kouvolan SM-ralli avasi samalla myös kotimaisen arvosarjan kesäkauden. SM3-luokassa kilpaileva Patric Öhman oli asettanut tavoitteekseen sijoittumisen kärkikymmenikköön ja SM-pisteille, mutta tämä tavoite ei nyt toteutunut.

Talvikauden kaikissa kolmessa SM-rallissa maaliin asti ajanut Go4Speed Motorsport -tiimin Patric Öhman yhdessä kartanlukijansa Aki Sparren kanssa jatkoivat putkeaan maaliin pääsyjen osalta myös Kouvolassa, mutta toisessa SM-rallissa peräkkäin pistetili SM3-luokan osalta ei siis karttunut. Öhman oli asettanut tavoitteekseen ajaa Kouvolan sorateillä vähintään kärkikymmenikköön, mutta maalissa sijoitus oli luokan 11.

- Maaliin pääsy on tietysti hyvä asia, mutta ei se vaan riitä. Pitäisi pystyä ajamaan myös sijoituksista vähän tehokkaammin, puhutaan kuitenkin tulosurheilusta ja jokainen haluaa menestystä, Öhman muistutti kahdeksan ajetun erikoiskokeen urakan päätteeksi.

Ensimmäisellä erikoiskokeella Öhman kiilasi luokassa tavoitteen mukaisesti kymmenen nopeimman kuljettajan joukkoon, mutta toisesta erikoiskokeesta eteenpäin sijoitukset olivat kuitenkin kärkikymmenikön ulkopuolella. Vantaalainen kaipasi otteisiinsa ennen kaikkea tasaisuutta.

- Kaksijakoinen kilpailu siinä mielessä, että aamupäivä lähti hyvin käyntiin. Sitten jostain syystä, ehkä yliyrittämisen johdosta osittain, kyyti ei vaan riittänyt. Päivän päätteeksi oli taas ihan hyvää vauhtia. Tasaisuus puuttuu. Luokka, ajoit sitten mistä sijoista tahansa, on todella tasainen ja taistelu sijoituksista tiukkaa. Ei ole varaa antaa siimaa nukkumalla puolet päivästä. Tänään tuli myös tehtyä paljon pieniä virheitä, jotka vei aikaa, Öhman harmitteli.

Toiseksi viimeisellä erikoiskokeella Öhman sai kaivatun onnistumisen, kun 8,5 kilometrin matkalla Ford Fiesta liikahti SM3-luokan kuudenneksi nopeinta vauhtia.

- Ehkä siinä oli se, että se hyvä aika tuli liikaa puristamatta. Nimenomaan siistittiin ajoa ja sitten se hyvä sijoitus tuli sieltä. Ei siinä ollut yhtään sen enempää yritystä tai mitään sellaista asennetta, että nyt vedetään "tulos tai ulos". Rentouden kautta se ennen kaikkea tuli, Öhman kuvailee.

Viimeinen erikoiskoe toi Öhmanille päivän kolmannen sijoituksen kärkikymmenikköön ja näistä kaksi siis kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle. Jos oli kokonaistulos pettymys Öhmanille, niin nämä kaksi viimeistä erikoiskoetta ovat juuri niitä onnistumisia, joista on tarkoitus rakentaa "positiivinen ilmasilta" seuraavaan osakilpailuun.

- Kahteen viimeiseen erikoiskokeen ajollisesti ja tuloksellisesti olin tyytyväinen. Se oli päivän parasta antia ja positiivinen asia ehdottomasti jatkoa ajatellen. Vauhdillisesti kyllä pystytään olemaan siellä mihin tavoitteet on asetettu, että ei ne ole mitään utopiaa. Mutta tasaisuutta tarvitaan ja pitäisi ensimmäisestä pätkästä aina sinne viimeiseen asti pysyä siinä samassa rytmissä, Öhman korostaa.

Rallin SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Pohjanmaa Rallin merkeissä Seinäjoen ympäristössä lauantaina 16. kesäkuuta. Rutiinit Kouvolan ja Seinäjoen kilpailujen välissä ovat Go4Speed Motorsport -tiimissä tutut.

- Autoa laitetaan kuntoon tässä välissä, ihan sellaista perushuoltoa. Katsotaan jos vielä ennen Seinäjokea ajettaisiin jossain vähän, käytäisiin taas hakemassa tuntumaa ja fiilistä. Mutta minnekään "vuoristoratateille" ei kannata mennä testaamaan, koska se ei ole sitä minne olet menossa, Öhman viittasi Pohjanmaan lakeuksien tunnetusti varsin tasaisiin ralliteihin.

Kuva: Jari Nurminen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa