Facebook Twitter Email Pinterest

Juuso Nordgrenille uran ensimmäinen pohja-aika EM-sarjassa

04.06.2018 / Joni Vainio

Lauantaina rengasrikkojen takia keskeyttämään joutunut Škoda-kuski Juuso Nordgren väläytteli sunnuntaina vauhtiaan Kreikan Akropolis-rallissa.

Sunnuntaina rallissa oli ohjelmassa neljä erikoiskoetta. Nordgren aloitti päivän vahvasti oltuaan aamun ensimmäisellä EK:lla nopein. Pohja-aika oli Nordgrenin uran ensimmäinen EM-sarjassa.

- Tämä päivä sujui puhtaasti ilman suurempia virheitä. Ekalla pätkällä yritettiin, mutta sen jälkeen päätettiin, että ajetaan vain maaliin, koska mitään panosta ei enää ollut, Nordgren kertasi. 

Aamun pohja-aikaan saattoi vaikuttaa Nordgrenin valitsema pehmeämpi rengasseos.

- Olihan tämänkin päivän pätkillä irtokiviä, mutta ei niin pahasti kuin eilen. Pehmeä rengas toimi paremmin ekalla pätkällä, mutta seuraavalla EK:lla jouduimme jo säästelemään renkaita. 

Nordgren oli päivän muilla pätkillä kerran neljäs ja kahdesti toinen.

- Tänään ymmärsin, mitä vauhtia täällä pitää ajaa, ettei riko renkaita tai autoa. On ihan sairaan vaikeaa ajaa hiljaa kuin että olisi täysi attack päällä, Nordgren myöntää. 

Nordgrenin seuraava kisa on kahden viikon päästä ajettava Kyproksen EM-osakilpailu. Sitä ennen karkkilalainen ehtii piipahtaa kotimaassa ennen kuin testit Rankassa odottavat. 

- Kiireiset pari viikkoa on luvassa. Kyproksen kisasta ei ole oikein mitään tietoa, mitä siellä on luvassa. Täällä Kreikassa juttelin muutaman kyproslaisen kuskin kanssa ja he kertoivat, että siellä on kuuma ja rallissa ajetaan pitkiä asvalttiosuuksia sorarenkailla. Jälleen siis paljon uusia elementtejä, Nordgren naurahtaa.

Tavoitteena nuorukaisella on saada Kyprokselta puhdas kisa.

- Avauskisa Tšekeissä sujui hyvin, mutta sen jälkeen on ollut kaksi todella rikkonaista kisaa. Ehjää kisaa lähdetään hakemaan vaikka sitten vauhdin kustannuksella, eli ei yritetä väkisin ajaa mitään pohja-aikoja, Nordgren kertoo.

Akropolis-rallin lopputulokset: 

1. Bruno Magalhães - Hugo Magalhães Škoda Fabia R5 3.02.09,4

2. Norbert Herczig - Ramon Ferencz Škoda Fabia R5 +29,1

3. Hubert Ptaszek - Maciej Szczepaniak Škoda Fabia R5 +1.37,2

4. Eyvind Brynildsen - Veronica Engen Ford Fiesta R5+2.35,2

5. Simos Galatariotis - Antonis Ioannou Škoda Fabia R5 +3.23,0 

----

18. Juuso Nordgren - Tapio Suominen Škoda Fabia R5 +40.48.3

Kuva: FIAERC

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa