Facebook Twitter Email Pinterest

Henri Hokkalalle pettymys Enset Rallissa - SM-mitali yhä omissa käsissä

05.09.2018 / Henri Hokkalan tiedotus

Rallin SM-sarja jatkui viikonloppuna kauden toiseksi viimeisellä osakilpailulla, Enset rallilla. Henri Hokkalalla oli edessään kova urakka nousta taistelemaan SM3 luokan suomenmestaruudesta. 

Toisin kuitenkin kävi, Sastamalan ja Huittisten haastavilla teillä käyty sateen värittämä kisa päättyi keskeytykseen podium taistelussa. Koko päivän hieman pito ongelmistakin kärsinyt tikkakoskelainen oli vauhdillisesti oikealla alueella mutta virheitä sattui luvattoman paljon.

- Meillä oli kyllä huono rengas taktiikka tähän kisaan eikä sade auttanut sitä yhtään. Paikkapaikoin tultiin kyllä lujaa mutta oli todella liukasta ja pito vaihteli. Tuli tehtyä tyhmiä ajovirheitä kyllä koko loppukauden edestä. 

Viiden ajetun erikoiskokeen jälkeen SM3 luokan kovatasoinen kärkinelikko oli tiiviissä nipussa, vain reilun 8 sekunnin sisällä. Henri yhdessä kartanlukijansa Kimmo Pahkalan kanssa lähti kisan viimeiselle lenkille tavoittelemaan tarvittavaa voittoa ja sitä kautta täyttä pistepottia. Kuudennen erikoiskokeen ensimmäinen väliaika kertoi jo paljon, selkeä pohja-aika.

- Aina kun on pienikin mahdollisuus mestaruuteen, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää. Sinäänsä ei mitään sen suurempaa keskustelua käyty taktiikasta, vaihdettii uudet renkaat etupyöriksi ja napsu lisää kyytiä. 

- Ennen puoltaväliä oli nuotissakin hitaaksi merkitty mutka. Pyrin kiihdyttämään mahdollisimman hyvän ulostulovauhdin mutkasta, mutta perä karkasi lopussa alta ja valui leveäksi, roikuttiin ja lopulta keula tökkäsi vasta pakkaan ja sen seurauksena jatkaminen ei ollut enää mahdollista.

- Ei laiteta päätä pensaaseen, auto nippuun ja koitetaan kehittyä tehdyistä virheistä ja näytetään kauden finaalissa mitä osataan, Hokkala toteaa päättäväisesti.

Rallin SM-sarjan kauden päättävä osakilpailu ajetaan 28-29.9 Turun ja Salon alueiden vauhdikkailla teillä.

Kuva:AKK/Toni Ollikainen

 

Pisteet top 5

1. Eerik Pietarinen / Juhana Raitanen 127 pistettä SiAk (R5)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 83 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 77 pistettä NHD (R5)
4. Marko Mänty / Joni Mäkelä 59 pistettä LaihUA (R5)
5. Nikolay Gryazin / Fedorov Yaroslav 57 pistettä RUS (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2018

  Rallin nimi Paikkakunta PVM
  1. Arctic Lapland Rally  Rovaniemi     

25.-27.1.

  2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 16.-17.2.
  3. OunevaGroup SM Itäralli
Joensuu 3.3.
  4. SM O.K. Auto-ralli Kouvola 18.-19.5.
  5. Pohjanmaa Ralli
Seinäjoki 15.-16.6.
  6. Enset SM-Ralli
Sastamala-Huittinen  31.8.-1.9.
  7. SM TeijoTalot-ralli  Turku-Salo 28.-29.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa