Facebook Twitter Email Pinterest

Korpiaho uudella kalustolla mukaan SM TeijoTalot-ralliin - Alla mestaruuksia voittamaan tottunut auto

11.09.2018 / Patrick Rupponen

SM TeijoTalot-rallin media-ilta keräsi yhteen Varsinais-Suomen alueen rallikuskeja, kun paikalla olivat SM3-luokan kakkospaikkaa pitävä Samuli Vuorisalo, SM1-luokkaan kesäkaudelle mukaan palannut Kari Hämäläinen sekä Erkka Korpiaho, jonka palkintokaapista löytyy lukuisia ratamoottoripyöräilyn Suomen mestaruuksia.

Debyyttinsä R5-autolla rallipoluilla tekevä Korpiaho saa alleen rallin moninkertaisen Suomen mestarin, Juha Salon, nopeaksi kouluttaman Peugeot 208 T16 R5:n. Tilaisuuteen aukesi mahdollisuus, kun Salo tarttui tarjoukseen, jossa hänelle tarjottiin kauden viimeiseen kilpailuun ajettavaksi Skodan R5:ta.
 
- Kyllä nyt saatiin alle todellinen kilpa-auto. Hyvän tuloksen saaminen ei ole oikeastaan enää kuin itsestä kiinni. Varsinkin pienillä teillä auton ominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa. Kerran olen autoa jo ehtinyt ajamaan rallisprint-kilpailussa Ahvenanmaalla ja tarkoituksena on ajaa myös rallia edeltävänä viikonloppuna testikisa, niin saadaan vielä hiukan lisää totuteltua auton ominaisuuksiin. Iso kiitos Salon Juhalle, että saatiin homma onnistumaan.
 
SM3-luokassa mestaruutta jahtaava Samuli Vuorisalo lähtee luottavaisin mielin kohti kauden päätöstä ja kotikisaa. Eroa johtavaan Jaro Kinnuseen on kertynyt reiluhkosti, mutta naantalilainen ei ota asiasta ylimääräisiä paineita.
 
- Hyvillä mielin lähdetään kotikisaa ajamaan. Vaikka eroa kärkeen on jonkun verrankin, niin pitää kuitenkin muistaa lajin luonne, sitä saatiin maistaa jo vuonna 2014, kun voitettiin mestaruus takaa-ajajan asemasta viimeisen kisan pisteiden turvin, kun kanssakilpailija keskeytti, joten kaikki on auki, kunnes maalilava ylitetään. Perjantaina ajettavat metsäpätkät ovat hienoja, varsinkin, kun pääsee ajamaan niitä pimeässä, se tuo aina oman mausteensa kilpailuun. Niistä on myös kokemusta aiemmilta vuosilta, kun täällä on ajettu.
 
Kari Hämäläinen palaa yhden kisan tauon jälkeen sarjaan, kun auto otti osumaa oikein kunnolla Suomen MM-rallissa. Kaadon johdosta vesittyi myös osallistuminen SM-sarjan edelliseen kilpailuun Sastamalassa.
 
- Tällä viikolla on auto nipussa ja ensi viikolla on luvassa vielä ensimmäiset testit, että saadaan taas mies ja auto istumaan niin sanotusti yhteen. Toivottavasti saadaan sen myötä hyvät tunnelmat myös kilpailua varten ja saadaan kiusattua hiukan sarjan nuoremmistoa omalta osaltamme. Tavoitteena on päästä hyvällä rytmillä kisaamaan niin, että saataisiin auto ehjänä maaliin.
 
SM TeijoTalot-ralli käynnistyy reilun kahden viikkoa kuluttua perjantaina 28.9 klo 16 Metsämäen Rallijuhlalla, jossa yleisöä viihdyttävät rallikuskien lisäksi mm. Suomen eturivin artistit Nikke Ankara, Aste sekä tubettajakaksikko Arttu Lindeman & Jaakko Parkkali. Ralli päättyy lauantaina 29.9 juhlaviin tunnelmiin Salon Astrum-Keskuksella klo 14:30 alkavassa Maaliriehassa
 
Näin seuraat SM TeijoTalot-rallia!
 

Kuva: Patrick Rupponen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa