Facebook Twitter Email Pinterest

Kimi Räikkösestä Vuoden Autourheilija 2018

05.01.2019 / AKK

Vuoden 2018 menestyneimmät autourheilijat palkittiin AKK:n Mestareiden Illassa Jyväskylän Paviljongilla. Perinteikkään Vuoden Autourheilija -tittelin vei nimiinsä F1-sarjassa pronssia tällä kaudella saalistanut Kimi Räikkönen.

F1-konkari Kimi Räikkösestä tuli kuluneen kauden myötä kautta aikain eniten F1-osakilpailuvoittoja napannut suomalainen. Vakaata tulosvauhtia pitäneelle ”Jäämiehelle” kertyi vuoden aikana 12 podium-sijoitusta. Kauden kohokohdaksi nousi osakilpailuvoitto USA:ssa, joka päätti pitkän voitottoman jakson Räikkösen uralla ja kruunasi viimeiseksi jääneen Ferrari-kauden. F1:sten historiassa Räikkönen on nyt niputtanut vyölleen viidenneksi eniten Grand Prix -kisoja, ja kerännyt niissä kuudenneksi eniten MM-pisteitä - Michael Schumacherin saldo häämöttää enää pisteen päässä.

”Ensinnäkin onneks olkoon kaikille palkinnon saajille. Suomen moottoriurheiluporukka on mukavaa väkeä, joten luotan että saatte juhlat pystyyn siellä ilman muakin. Jos ensi vuonna tulee pytty, niin yritän päästä paikalle. Pitäkää hauska ilta ja hyvää uutta vuotta urheilun saralle kaikille”, taiteili Räikkönen kiitosvideossa veijarimaiseen tyyliinsä.

Mestareiden Illassa palkittiin myös muita menestyneitä autourheilukonkareita. Tommi Mäkinen kirjoitti nimensä historian kirjoihin kaudella 2018 saavuttamalla maailmanmestaruuden Toyotan tiimipäällikkönä. Nelinkertainen rallin maailmanmestari Mäkinen vastaanotti AKK:lta Vuoden Autourheiluteko -tunnustuksen raikuvien aplodien saattelemana. Rallilegenda Hannu Mikkolaa tunnustettiin puolestaan Kultaisella Suurmerkillä no 11. Yleisön ylivoimainen suosikki Vuoden Autourheilijaäänestyksessä oli MM-rallikuljettaja Kalle Rovanperä ja kartanlukija Jonne Halttunen.

Mestareiden Illan kantavana teemana oli tänä vuonna AKK:n nuorisotyötä ja kuljettajapolkua edustava Flying Finn. Ennakkotilaisuudessa vieraille esittäytyi autourheilun nuorisomaajoukkuekokonaisuus Flying Finn Academy ja kartingin MM-kilpailu Flying Finn Race. Tilaisuuden huipennuksena nähtiin Valtteri Bottaksen Ralli SM -kilpurin ilmeen paljastus. Bottas käynnistää kautensa Flying Finn – Tehtävä Tunturissa -haasteen myötä tammikuun lopussa Rovaniemellä.

Mestareiden Ilta on Suomen suurin urheilulajin gaala palkinnoissa mitattuna - tänä vuonna palkintoja pokkasi yli 300 menestyjää. Loppuunmyydyssä gaalassa autourheilun parissa viihtyviä suomalaisia juhli yhteensä 1 200 vierasta.

Muita AKK:n Mestareiden Illassa 5.1.2019 palkittuja

Joni-Pekka Rajala: Jäärata, rallicross ja jokamiehenluokka yhteensä 4 SM-mitalia
Marko Pihlajamaa: autoslalomin ylivoimainen valtias kaudesta toiseen
Aleksi Tuukkanen: Vuoden karting-kuljettaja ja KZ2-luokan suomenmestari
Matti Fyhr ja Olli Kantamaa: ura-autoilun MM-areenoita dominoinut parivaljakko
Anita Mäkelä: Hans Laineen muistopalkinto, drag racen EM-hopeamitalisti ja ennätysnainen
Hannu Mikkola: Suurmerkki nro 11 ansioista suomalaisen autourheilun parissa
Sami-Matti Trogen: rallicrossin huippuvalmennusohjelma RX Academyn voittaja, tulevaisuuden suurlupaus
Tuomo Iso-Aho: Vuoden Toimitsija 
Pellon MK: Vuoden Kilpailun Järjestäjä
Kari Hotakainen: Respect-palkinto, vuosittain jaettava tunnustus kannustavan ja moniarvoisen autourheilukulttuurin edistämisestä
Riitta Korpelainen: AKK:n valtakunnallinen liikenneturvallisuusohjelma Turvassa Tiellä / aktiivisin kouluttaja

Kaikkiin Mestareiden Illassa palkittuihin pääset tutustumaan tästä (pdf).

Kuva: Callo Albanese

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa