Facebook Twitter Email Pinterest

Kristian Kiviniemi ajoi Pohjanmaa Rallissa podiumille

17.06.2019 / Jarno Saari

Perinteikäs Pohjanmaa Ralli on yksi Kristian Kiviniemen suosikkikisoista, joten Skoda Fabia R5 -kuljettaja lähti päättäväisenä tavoittelemaan mahdollisimman hyvää sijoitusta SM1-luokan kovasta kärkiryhmästä.
 
Palkintopallille tähdännyt parkanolainen aloitti kisan hyvällä rytmillä avauspäivän kolmella erikoiskokeella, joiden jälkeen hallussa oli kolmas sija, eron ollessa kärkeen 6,9 sekuntia.
 
Toisen kilpailupäivän Kiviniemi ja kartanlukija Enni Mälkönen käynnistivät hieman nihkeästi, joten sijoitus putosi neljänneksi.
 
- Rallin alku oli räväkkä ja siihen ajamiseen sai olla tyytyväinen. Sen jälkeen ei ollut riittävän rentoa menoa toisen päivän ekoilla pätkillä, Kiviniemi kertasi.
 
Kuuden erikoiskokeen jälkeen vietettiin huoltotaukoa, jolloin Skodan alustan säätöjä muutettiin paremmin sopivaksi kuivuneelle kelille.
 
- Loppupätkillä ajo lähtikin sujumaan taas hyvin. Viimeisellä EK:lla kanssakilpailijan epäonnen avustamana noustiin kolmannelle sijalle (+42,2), joka oli meille tämän kauden toinen palkintosija.
 
- Sijoitus ihan tyydyttää ja positiivinen mieli jäi kisasta. Pystyttiin ajamaan hyvää vauhtia, vaikka ihan terävimpään kärkeen ei päästy. Ralli oli vedetty tosi nopeavauhtisille teille, joilla oli hienoa kilpailla, Kiviniemi summasi.
 
Ralli SM -kausi jatkuu kesätauon jälkeen Laitilassa 31. elokuuta.
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa