Facebook Twitter Email Pinterest

Pajari kiiti ja kaatoi Neste Rallissa - sai vuolaat kehut rallipomolta

04.08.2019 /

Suomalaiset rallikuljettajat tunnetaan maailmalla siitä, että vauhti imetään jo äidinmaidosta ja lajia harrastetaan vankkumattomalla sitoutuneisuudella. AKK:n Flying Finn Future Star -palkinnon ja ajopaketin Neste Ralliin voittanut Pajari osoitti kuluneena ralliviikonloppuna, että häneltäkin löytyy molemmat ominaisuudet.

Vasta 17-vuotias Pajari starttasi kartanlukijansa Antti Haapalan kanssa JWRC-luokkaan muiden kokeneiden kuljettajien sekaan ensimmäistä kertaa urallaan, mutta osoitti, että hän pystyy kamppailemaan luokassa täysipainoisesti. Jo perjantaina Pajari ajoi pohja-ajan ja näytti, että hänessä on paljon potentiaalia olla rallimaailman tulevaisuuden tähti.

Hienot ajosuoritteet jatkuivat myös lauantaina. Pajari osoitti, että pystyi samaan aikaan ajamaan sekä varmasti, mutta iskemään vauhdikkaammin tarvittaessa. Neste Rallin pisimmällä erikoiskokeella, yli 22-kilometrisessä Päijälässä Pajari laittoi rallikansan haukkomaan henkeään, kun tuloksena oli jälleen luokkapohjat, nyt yli 10 sekunnin erolla seuraavaan.

- Lauantai oli vaikea ja haastava päivä kapeiden teiden vuoksi. Nautin kuitenkin todella paljon ja kannustaminen on ollut mahtavaa. Oletin ennen rallia, että pystyn ajamaan tässä luokassa viiden kärkeen, mutta taso on ollut kyllä todella kova. Toisen luokkapohja-ajan ajaminen oli upeaa, Pajari jutteli innostuneena lauantain päivähuollossa.

Kiitäminen loppui kaatoon Pihlajakoskella huoltotauon jälkeen

Pajarin ilo ei kestänyt rallin loppuun asti, sillä hän joutui keskeyttämään Pihlajakosken toisella ajokerralla. Pajari menetti autonsa hallinnan jarruttaessaan oikealle kääntyvään mutkaan ja Ford Fiesta suistui ulos tieltä johtaen keskeytykseen.

- Eniten turhauttaa se, että en oikein edes tiedä, mitä siinä kävi. Minulla ei ollut mitenkään erityinen hyökkäys päällä, emmekä tehneet mitään epänormaalia. Yhtäkkiä vain huomasin, että auto ei ole enää hallinnassa ja olimme nurin. En osaa selittää, miksi näin kävi. Toki haluaisin sen tietää, mutta tämä on osa lajia. Tällainen loppu on hirveä pettymys, mutta koko tässä kokemuksessa oli myös paljon positiivisia asioita ja ennen kaikkea haluan kiittää kaikkia, jotka mahdollistivat meidän osallistumisemme Neste Ralliin. Olen oppinut paljon ja erityisen iloinen olen niistä kahdesta pohja-ajasta, kaikkien aikojen nuorin Neste Rallin kuljettaja Pajari kommentoi uransa ensimmäistä MM-rallia. 

JWRC-pomo kehuu Pajarin otteita Neste Rallissa

JWRC-sarjan johtohenkilö ja kokenut kartanlukija Phil Short oli vaikuttunut Pajarin suorituksista Suomen MM-rallissa.

- Sami teki hienoa työtä uransa ensimmäisessä MM-rallissa. Kaksi pohja-aikaa ja kilpailuvarmuus olivat hienoja esimerkkejä hänen kyvyistään. Ennen kaikkea olemme seuranneet ilolla hänen kypsää ajamistaan sekä sitä, kuinka hän rakensi kisaansa askel askeleelta eteenpäin. Hänessä on todella paljon potentiaalia, Short kehui.

Pajarin kausi jatkuu kotimaisessa Ralli SM -sarjassa, missä hän lähtee kauden kahteen viimeiseen kisaan SM3-luokan toiselta sijalta. Voi siis hyvin olla, että Pajaria juhlitaan syksyllä vielä suomenmestarina. SM-sarjassa ja AKK:n Flying Finn Academy -valmennusryhmässä jatkuva kokemuksen ja opin kerääminen ovat varmasti MM-tasollakin käytössä tulevaisuudessa.

Seuraava FFFS-valinta jo kulman takana - palkinnoksi MM-sarjapaikka

Ralli SM -sarjan koko kauden päätteeksi valitaan vuoden 2019 toinen Flying Finn Future Star -voittaja, joka saa ajopaikan JWRC-sarjaan kaudelle 2020. Mikäli voittava kuljettaja ajaa tällä kaudella Ralli SM -sarjassa M-Sportin Ford-kalustolla ja Pirellin renkailla, tukevat M-Sport, Pirelli ja AKK Junioreiden MM-sarjaan osallistumista yhteensä 90 000 eurolla.

Kuva: Toni Ollikainen/AKK

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 139.5 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Juha Salo / Topi Luhtinen 133 pistettä Karkkilan UA (R5)
3. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 85 pistettä NHD (R5)
4. Jari Ketomaa / Marko Sallinen 79.5 pistettä MikUA ()
5. Kristian Kiviniemi / Enni Mälkönen 66 pistettä ParkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

  Rallin nimi Paikkakunta PVM
  1. Arctic Lapland Rally  Rovaniemi     

16.-18.1.

  2. SM Ralli Mikkeli Mikkeli 7.-8.2.
  3. Itäralli
Joensuu 28.-29.2.
  4. SM O.K. Autoralli
Kouvola 12.-13.6.
  5. SM Ralli
Oulu 4.-5.9.
  6. Pohjanmaa SM-Ralli     
Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa