Facebook Twitter Email Pinterest

Asunmaan hurja nousu toi Suomen mestaruuden - "Parhaimmillaan selkä seinää vasten tilanteissa"

30.09.2019 / Jari Hotti, Asunmaa Racingin tiedottaja

Teemu Asunmaa yhdessä kartanlukijansa Jani Salon kanssa ovat rallin SM-sarjan SM1-luokan Suomen mestareita vuosimallia 2019. Asunmaalle mestaruus on SM-sarjan kuninkuusluokassa toinen, ensimmäinen tuli kaksi vuotta sitten, kun taas Salo pääsi juhlimaan nyt uransa ensimmäistä rallin Suomen mestaruuttaan.

Rallin SM-sarjan seitsemäs ja samalla kauden viimeinen osakilpailu ajettiin kaksipäiväisenä kilpailuna perjantaina ja lauantaina Salon, sekä Turun seudulla. SM1-luokan pistejohtajana päätöskilpailuun lähti Juha Salo, mutta Teemu Asunmaan ero kärkeen oli vain neljä pistettä. Perjantaina syysillan pimeydessä ajetut kaksi erikoiskoetta tarjosivat heti draamaa, kun Asunmaa hävisi avauspäivän jälkimmäisellä erikoiskokeella Salolle yli 20 sekuntia.

- Täysiä ajettava oikea, meni pellolle. En tiedä oliko mutkan pituus nuotissa väärin vai mitä. Ei päästy pois sieltä millään, kesti tosi pitkään löytää reitti takaisin tielle. Tosi vaikeaahan tuota eroa on kiinni ajaa, mutta se on tälläistä joskus, Asunmaa pohti yötauolle saavuttuaan.

Kun ajamatta oli vielä lauantain seitsemän erikoiskoetta, oli Salon johtomarginaali Asunmaahan nähden 20,4 sekuntia. Heti lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella Asunmaa kavensi tuota eroa peräti 7,1 sekunnilla ja kun aamupäivän kolme erikoiskoetta toivat kolme pohja-aikaa, oli Salon johto päivähuoltoon saavuttaessa enää vain 0,6 sekuntia.

- Yllättävän paljon saatiin eroa kurottua kiinni. Lähtötilanne tietysti oli se, että ollaan selkä seinää vasten ja vaihtoehtoja on tasan yksi. Riskillä on tultu, isoja leikkauksia ja välillä vähän tyhmiäkin. Monta pätkää on kuitenkin vielä jäljellä ja mitä vaan voi vielä sattua. Koitetaan pitää samanlainen rytmi päällä, Asunmaa kommentoi ennen neljää viimeistä erikoiskoetta.

Heti huoltotauon jälkeen ajettu erikoiskoe nosti Asunmaan ensimmäistä kertaa kilpailussa ohi Salon ja kun ero kasvoi tasaisesti Asunmaan eduksi iltapäivän aikana, pääsi alavutelainen kilpailun maalissa Metsämäen raviradalla juhlimaan uransa toista SM1-luokan Suomen mestaruutta. Samalla tuli myös Salo-Turku SM-rallin yleiskilpailun voitto ja voittomarginaali Saloon nähden oli 7,2 sekuntia. Asunmaa oli lauantain erikoiskokeilla peräti 27,6 sekuntia Saloa nopeampi.

- Tälläisen päivätyön jälkeen tuntuu kyllä hyvältä! Ei tullut helpolla, mutta eihän nämä koskaan tulekaan, Asunmaa kommentoi tuoreeltaan sen jälkeen, kun nousi ensimmäistä kertaa autosta ulos viimeisen erikoiskokeen maalissa, rallin SM1-luokan Suomen mestarina.

Teemu Asunmaa, 32, on rallin SM-sarjassa 2000-luvun viidenneksi menestynein kuljettaja kuudella SM-mitalillaan (4-0-2). 2000-luvulla vähintään neljään Suomen mestaruuteen ovat Asunmaan lisäksi pystyneet vain Salo (9 mestaruutta), Joonas Lindroos (6), sekä Sebastian Lindholm (5). Asunmaan kahta SM1-luokan Suomen mestaruutta (2017, 2019) edelsi kaksi Suomen mestaruutta SM2-luokassa, vuosina 2015, sekä 2016.

- Perjantaina tuli sanottua siinä pellolla pyöriessä, että sinne meni mestaruus. Päättäväisesti ajettiin koko lauantai. Mitään hävittävää ei enää ollut. Jos menee nurin ja puskaan, niin ei harmita. Jos eilinen olisi mennyt hyvin, niin tilanne olisi ehkä ollut tänään toisenlainen. Nyt oli pakkotilanne, niin silloin sitä näköjään pystyy mihin vain, kauden seitsemästä osakilpailussa kolme SM1-luokan voittoa ja yhteensä viisi palkintosijoitusta napannut Asunmaa hymyili.

Jani Salo, 44, toimi nyt ensimmäistä kauttaan Asunmaan kartanlukijana. Helmikuussa Kouvolassa kokenut kartanlukija pääsi juhlimaan uransa ensimmäistä SM-rallin yleiskilpailun voittoa ja nyt siis ensimmäinen Suomen mestaruus.

- Ei ole oikein vielä iskostunut, että mitä sitä on tullut tehtyä. Tämä on jotain aivan mahtavaa! Katson edelleen ylöspäin näitä jätkiä, jotka täällä ajaa. Nyt itse pääsee kokemaan sen saman ja voittaa mestaruus, niin onhan se aika spesiaalia. Teemu on parhaimmillaan selkä seinää vasten tilanteissa, silloin mennään kovaa. Kouvolassa oli vähän sama homma, sielläkin tultiin takaa-ajomatkalta ohi ja voittoon, Salo kommentoi rallin maalissa.

Mestarikaksikon jatkosuunnitelmat Metsämäen raviradan palkintoseremonioiden jälkeen oli helppoa pukea kahteen sanaan.

- Voitolla yöhön, Salo totesi ja Asunmaan ilme kartanlukijansa vastaukseen selän takana hymyn kera oli selkeästi hyväksyvä kauden viimeiseen kysymykseen.

Salo-Turku SM-rallin SM1-luokan tulokset

1) Teemu Asunmaa (Skoda) 50.34,2
2) Juha Salo (Skoda) + 7,2
3) Jari Ketomaa (Ford) + 56,5
4) Juhana Raitanen (Skoda) + 2.35,8
5) Emil Lindholm (Volkswagen) + 2.36,9

SM1-luokan loppupisteet

1) Teemu Asunmaa (AlavUA) 139,5
2) Juha Salo (KaUA) 133
3) Emil Lindholm (NHD) 85
4) Jari Ketomaa (MikUA) 79,5
5) Kristian Kiviniemi (ParkUA) 66

Kuva: Jari Nurminen / RPF

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa