Facebook Twitter Email Pinterest

Hautamäki Motorsport uuteen ralli SM-kauteen uuden tiimin nimissä

15.01.2020 / Vesa Rauhala

Alajärveläinen Ville Hautamäki starttaa 17 kertaa rallin SM-sarjaan hakemaan menestystä. Hautamäki jatkaa kartanlukijansa Mika Juntusen kanssa Mitsubishi Lancerin Evo 9 -mallilla SM2-luokassa.

- Kyllä taas mukana ollaan. Valmistautumisen kanssa olisi aina parantamisen varaa, mutta auton osalta saimme kaiken melko ajoissa kuntoon ennen Rovaniemen kilpailua. Tosin testiä tuli ajettua liian vähän, noin 45 kilometriä, Järviseudun Urheiluautoilijoita edustava Hautamäki aloittaa. Sama lukema, 17 on myös kerta, kun hän on kisaamassa legendaarisessa Arctic Lapland Rallyssa eli Tunturi-rallissa.

- Herranen aika. Kun aloin laskemaan, niin aika monesti täälläkin on oltu. Rovaniemi on tärkeä koko sarjan kannalta, joten kokemuksesta täällä on varmasti apua. Nyt näyttää, että olosuhteet rallin aikana on talviset. Reitissä on paljon tuttua ja jotain uusiakin osuuksia, numerolla 15 kisaava Hautamäki sanaili kisaviikon maanantaina nuotitus päivän jälkeen.

Tiimimestaruutta tavoittelemaan uudessa tiimissä

Hautamäki Motorsport jatkaa myös tärkeän huollon osalta samoilla henkilöillä, mutta ilmoittaja ja tiimi, mille Hautamäki ajaa tiimipisteitä on uusi. Itsekkin pitkään SM-ralleja ajanut Tomi Vilenius ajattaa joukkuetta yrityksensä Porvoon Autopalvelun nimellä. Hautamäki on erittäin tyytyväinen ja motivoitunut tilanteeseen.

- Ihan hyvä fiilis tuli itselle, että otetaan yhteyttä ja ehdotetaan jotain tällaista. Pääsimme Tomin kanssa nopeasti asioista yhteisymmärrykseen. Ollaan tunnettu jo vuosikaudet, joten sen puoleen oli helppoa aloittaa yhteistyö, Hautamäki sanoo. 

Hautamäki on itse asiassa jo tiimisarjan konkari. Viime kaudella hän juhli tiimien SM-kultaa.

- Ajoin Printsportin tiimissä viime vuonna ja heidän riveissään mestaruuskin tuli, nyt sitten hypättiin mukaan kokonaan uuteen juttuun. Toivottavasti pystyn lunastamaan odotukset, vaikka en mitään paineita ota tästä, enkä liioin henkilökohtaisesta mestaruudestakaan. Mutta parhaamme tehdään. Kovat vastukset on joka tiimistä. Vastassa on meidänkin luokassa kovia kavereita, jotka onnistuessaan menevät todella kovaa, Hautamäki arvioi. Porvoon Autopalvelu tiimin toinen kuljettaja on nuori tulevaisuuden lupaus Sami Pajari etuvetoisten SM3-luokassa.

Arctic ralli mallia 2020 käsittää kymmenen erikoiskoetta, joista perjantaina klo 12.00 alkaen ajetaan viisi erikoiskoetta. Maalissa lauantaina ensimmäiset autot ovat klo 19.20 alkaen.

Rallin www-sivut löytyy osoitteesta: http://www.arcticrally.fi

Kuva: Hautamäki Motorsport

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa