Facebook Twitter Email Pinterest

EK5 - PÄIVÄKOOSTE: Rovanperä johtaa kauden avauskilpailua - Lindholm pitää SM1-luokan kärkeä

17.01.2020 /

Ralli SM -kausi on saatu virallisesti käynnistettyä ja ensimmäinen Arctic Lapland Rally -päivä on pulkassa. Rovanperä on johtanut WRC-autollaan joukkoa odotetusti, pienistä ongelmista huolimatta. SM1-luokan kärjessä itseään pitää Emil Lindholm ennen Teemu Asunmaata ja Juha Saloa.

Arctic Lapland Rally on puolessa välissä, kun viisi erikoiskoetta on nyt ajettu. Rovanperä on pitänyt hyvää vauhtia WRC:llään yleiskilpailun kärjessä, kolmannella erikoiskokeella koetusta ongelmasta huolimatta.

- Hieno päivä ollut, lähdettiin aika rauhassa liikkeelle. Koko ajan oppinut auto paremmin. Mukava huomata kehityksen kohteita päivien mittaan, mutta samalla nähdä myös se, että auto tuntuu sopivan käteen, Rovanperä toteaa päivästä, ennen kuin jatkaa:

- Paras oppi kuitenkin oli kolmoselta se kun jäi siirtymäsuojat syylärin eteen, ne kannattaa ottaa pois! Jouduttiin pysähtymään, mutta eipä se haitannut meidän kilvanajoa kauheasti. Ilman riskiä on ajettu ja hauskaa on ollut. 

Yleiskilpailussa Rovanperää seuraa SM1-luokan kuljettajat. Luokan johtopaikasta on käyty jopa sekuntipeliä ja kärki on vaihdellut Lindholmin ja Asunmaan välillä. Päivän päätteeksi vaakakuppi kääntyi kuitenkin Lindholmin eduksi, Asunmaan tullessa 7,2 sekunnin päässä.

- Loistavaa, että ollaan kärjessä. Vähän pelkäsin, että viime vuotinen ei tulisi toistumaan, mutta toistaiseksi näyttää hyvältä, joskin aika paljon tiukemmalta. Teemu ja Juha ajaa molemmat tosi kovaa. Saa ihan hampaat irvessä tulla, että siinä vauhdissa pysyy, mutta huominen on sitten taas päivä erikseen. Olosuhteet saattaa olla tosi erilaiset, mutta se on huomenna se, Lindholm summaa rallipäivää. 

Rallikonkari Ville Hautamäki, joka ajaa nyt 17. tunturiralliaan, koki vastoinkäymisiä kolmannella erikoiskokeella ja tippui minuuttien päähän muista. Kärkeen itsensä iski hyvää vauhtia väläytellyt Anssi Rytkönen. Toista sijaa pitää Timo Mäenpää ja kolmatta Minillään Riku Tahko

Flying Finn Future Star Sami Pajari johtaa SM3-luokkaa

SM3-luokkaa vie 2019 suomenmestari Sami Pajari, joka ajoi pohjat melkein kaikille erikoiskokeille. Henri Hokkalan rallipäivä puolestaan päättyi ulosajoon EK4:llä. Toisena luokassa on Lauri Joona ja kolmantena Aleksi Röyhkiö

- Hyvin on mennyt, olen yrittänyt keskittyä omaan tekemiseen, eikä olla väkisin puristettu. Kilpailun kannalta on tiukkaa, erot on pieniä, Pajari kertoo. 

Nuori kuljettaja Petteri Jäppinen on tehnyt vakuuttavaa työtä SM4-luokassa. Toisena tulee kokenut Sami Korvolaan ja kolmantena Jere Pensas, joka on noin puolen minuutin päässä Jäppisestä.

Lauantaina 18.1. ralli jatkuu klo 9.53 alkavalla Siikakämän erikoiskokeella, jolla on pituutta huimat 42,69 km. 

Tulokset ensimmäisen rallipäivän jälkeen:

Yleiskilpailu
1. Kalle Rovanperä 45:43,2
2. Emil Lindholm +23,3
3. Teemu Asunmaa +30,5
4. Juha Salo +31,1
5. Eerik Pietarinen +1:24,6

SM1
1. Emil Lindholm 46:06,5
2. Teemu Asunmaa +7,2
3. Juha Salo +7,8

SM2
1. Anssi Rytkönen 50:16,9
2. Timo Mäenpää +37,0
3. Riku Tahko +49,7

SM3
1. Sami Pajari 52:20,4
2. Lauri Joona +8,9
3. Aleksi Röyhkiö +28,6

SM4
1. Petteri Jäppinen 59:34,5
2. Sami Korvola +6,5
3. Miko Kiminki +29,0

Kaikki tulokset täältä >>

Lauantai 18.1.
09:53 EK6 Siikakämä (42,69 km)
11:36 EK7 Mäntyvaara 3 (3,50 km)
HUOLTO Mäntyvaaran ravirata, 40 min
14:19 EK8 Sarriojärvi (29,88 km)
15:42 EK9 Untamovaara (14,69 km)
17:05 EK10 Niskavaara (19,97 km)
19:20 MAALI Lordinaukio, Rovaniemi

Emil Lindholm

Kuvat: Taneli Niinimäki/AKK

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 52 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 45 pistettä NHD (R5)
3. Eerik Pietarinen / 35 pistettä (R5)
4. Mikko Heikkilä / Arto Kapanen 19 pistettä MäntsMK (R5)
5. Jukka Kasi / Henri Ania 18 pistettä Laihian UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

  Rallin nimi Paikkakunta PVM
  1. Arctic Lapland Rally Rovaniemi     

16.-18.1.

  2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
  3. SM Itäralli
Joensuu 28.-29.2.
  4. SM O.K. Autoralli
Kouvola 12.-13.6.
  5. SM Ralli
Oulu 4.-5.9.
  6. Pohjanmaa SM-Ralli
Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa