Facebook Twitter Email Pinterest

Kalle Pinomäki

26.01.2003 / Kalle Pinomäki

Rallin yleisen luokan taistelu SM-pisteistä kauden 2003 osalta alkoi 24-25.1. ajetulla Arctic Lapland Rallylla. Rovaniemen "Tunturirallina" paremmin tunnettu tapahtuma saa koko Suomen rallikansan liikkeelle vuosittain ja saavuttaa erittäin paljon mediajulkisuutta.

Suuresta kilpailijajoukosta löytyy kovatasoisia ja mielenkiintoisia nimiä kuten esimerkiksi Mika Häkkinen, Keke Rosberg ja Jyrki Järvilehto. Tähän kaksipäiväiseen historian kovimmaksikin mainittuun EM- ja SM-ralliin osallistui myös Set Promotionin Kalle Pinomäki. Kallehan ajaa niin sanottua Pikku-N luokkaa, josta on muodostunut kilpailijamäärällisesti suosituin luokka rallin SM-sarjassa.

Tällä kertaa osallistujia tiukassa ja tasaisessa luokassa oli 38, joista ainoastaan 18 selvisi maaliin. Itse kisa alkoi perjantaina kello 12.00, mutta tätä ennen oli jo lähes viikon päivät ollut mahdollisuus nuotittaa kilpailun 15:sta erikoiskoetta. Ralli oli vasta neljäs "nuottikisa" Kallelle, joten nuotittaminen aloitettiin mahdollisimman aikaisin ja kilometrejä ehti ennen torstain takarajaa kertyä lähes 3000! Nuotti-Cliolla ajetut kilometrit ovat tärkeitä tulevaisuudenkin kannalta ja Kalle kertoi niistä olleen myös paljon apua kilpailuun lähdettäessä.

Olosuhteet näyttelivät jälleen merkittävää osaa Arctic Lapland Rallyssa: pakkanen, lumi ja jää olivat kaikkien hidasteena tässä Napapiirin Arktisessa Seikkailussa. Ensimmäisenä ajaneet joutuivat auraamaan tietä muille ja tiepohjat kuluessaan muodostuivat erittäin röykkyisiksi, joka koitui myös Kallen kohtaloksi. Tuntemattomaksi jääneessä paikassa kahdeksannella erikoiskokeella lauantaina oli pohjapanssari saanut kovan iskun ja vaurioittanut samalla öljypohjaa. Perjantain tyydyttävät ajat ja hyvin alkanut lauantaipäivä eivät siis paljoakaan lohduttaneet ja keskeytys oli edessä sijalta 17. Kalle kertoi kisan jälkeen olevansa luonnollisesti erittäin pettynyt ja manasi samalla huonoa tuuriaan. "Onneksi vastoinkäymiset kasvattavat ja saavat minun jälleen yrittämään kahta kovemmin seuraavaan ralliin", Kalle kertoi sunnuntaina kotiin palattuaan.

Terveisin,

Jarno Kukila
Set Promotion, tiedotus
0400 694 049
jarno.kukila@setpromotion.com

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa