Facebook Twitter Email Pinterest

Kalle Pinomäki

06.02.2003 / Kalle Pinomäki

Nuorten Rallin SM-sarja jatkui kauden toisella osakilpailulla lauantaina 8.2.2003 Nummelassa ajetulla Hankirallilla, joka oli järjestyksessään jo neljäskymmeneskolmas. Kovatasoiseen Nuorten SM-luokkaan otti osaa 45 nuorta hurjapäätä, mukana oli myös Set Promotionin Kalle Pinomäki. Kilpailun ensimmäinen erikoiskoe oli pituudeltaan 6,15 kilometriä erittäin vauhdikasta, mutta jään liukastamaa tietä ja Kallen onnistuikin avauspätkällä kohtalaisesti jääden kärjestä noin 7 sekuntia. Seuraavat kuusi erikoiskoetta tarjosivat jatkossakin paljon vaihtelevuutta ja vauhtia. Kalle ajoi tasaisen varmasti aikoja, jotka pitivät hänet puolen joukon paremmalla puolella. Paljon parempaankin olisi ollut mahdollisuuksia, mutta auton pienet tekniset ongelmat haittasivat menoa läpi kisan. Päämekaanikko Markku Ursinin kanssa tehdyt muutokset kesken kisan saivat tuntumaa hieman paremmaksi, mutta puristus maalissa ei riittänyt sijaa 16 parempaan. "Auto ei tänään toiminut lähellekään niin kuin olisi pitänyt. Nyt on kuitenkin hyvää aikaa panostaa testaukseen ennen seuraavaa kisaa autona ollessa ehjä. Parempaan suuntaan ollaan joka tapauksessa menossa", kommentoi Kalle kisan jälkeen. Terveisin, Jarno Kukila Set Promotion, tiedotus 0400 694 049 jarno.kukila@setpromotion.com

Jukka Ketomäki Rally Team

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa