Facebook Twitter Email Pinterest

Kalle Pinomäki

24.02.2003 / Kalle Pinomäki

Kauden 2003 rallikauden toinen yleisen luokan osakilpailu järjestettiin lauantaina 22.2 Lapualla. Myös Set Promotionin Kalle Pinomäki osallistui tähän ennakkoon jännittävään ralliin 147:n muun kilpakumppanin ohella. Kilpailussa ajettiin kuusi erikoiskoetta yhteispituudeltaan lähes sata kilometriä. Isolla lähtönumerolla kilpailuun lähtenyt Kalle joutui kärsimään neljällä ensimmäisellä erikoiskokeella kuluneesta tienpinnasta. Tästä huolimatta Kalle ajoi yhdessä kartturinsa Matti Kaskisen kanssa ehjän ja kokemusrikkaan kilpailun ollen ruutulipulla sijalla 16 sarjan suurimmassa luokassa. Jälleen ollaan otettu askelia eteenpäin nuottikilpailuissa ja ero kärkeen kutistuu koko ajan. Heikkoudet ovat tiedossa ja niiden kehittämiseksi tehdään kovaa työtä, Kalle kertoi kilpailun jälkeen.

Kalle Pinomäki luokkansa vauhdikkain Pyry Sprintissä

Lapuan SM-rallin jälkeen Kalle taustajoukkoineen matkasi Nousiaisiin legendaariselle Kärrystentielle, jossa ajettiin sunnuntaina 23.2 Pyry Sprint. Lähtökohdat kilpailuun olivat hyvät, sillä kilpailukilometrejä lauantailta oli kertynyt reilusti ja sekä auto että kuski olivat kovassa talvivauhdissa. Myös Kallen veli Jussi osallistui kilpailuun Renault Clio Williamsilla. Historian lehtien havinaa oli ilmassa Nousiaisissa, sillä olihan Kallen ja Jussin isä Tapio ajanut yleiskilpailuvoittoja kuplavolkkarilla kyseisellä tiellä 70-luvulla.

Itse kilpailussa ajettiin kaksi kierrosta noin kolme kilometriä pitkällä kylätiellä. Kalle kellotti ensimmäisellä kierroksella yleiskilpailun toiseksi nopeimman ajan. Toisella kierroksella aika parani vielä puolisen sekuntia, mutta sijoitus heikkeni muutaman pykälän. Yleiskilpailun viidettä sijaa ja luokkavoittoa voidaan kuitenkin pitää varsin hyvänä suorituksena pienen N-ryhmän autolla. Jussi totutteli koppiauton saloihin ja kaasutteli mukavasti luokassa sijalle viisi. Jussin tavoitteet ovat kuitenkin vasta toukokuussa alkavassa Rallicrossin EM-sarjassa.

Vauhdikkain terveisin,

Jarno Kukila

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa