Facebook Twitter Email Pinterest

Tomi Lantta

12.03.2003 / Tomi Lantta

Tomi's Rally Teamin vuoden 2003 talvikauden viimeinen SM-rallikoitos ajetaan tulevana viikonloppuna tiimin kotimaisemissa Mikkelissä. Kausi on alkanut pisteiden valossa tahmeasti, mutta vauhti on pikku hiljaa löytymässä uuden auton syövereistä ja Mikkelin kilpailuun kuljettaja Tomi Lantta lähteekin luottavaisin ja toiveikkain mielin:

"Tavoite kisaan on sama kuin muuallakin; vain voitto kelpaa. Se, että nyt ajetaan kotikulmilla, tuo tietysti oman lisänsä, mutta ei siitä kauheasti etua ole, koska en ole kuitenkaan Mikkelissä ajanut rallia kuin kerran (1999)."

Edellinen kilpailu Lapualla päättyi hyvän loppukirin jälkeen luokan neljänteen sijaan. Nyt hakusessa on korkeammat sijoitukset, ja edellisen kisan loppukiri jättikin toiveikkaan mielen Tomille:

"Lapualla viimeiset pätkät tultiin sitä oikeaa vauhtia, ja jos vaan saadaan jatkettua samasta kohdasta Mikkelissä, niin hyvä tulee. Vauhti alkaa nyt olemaan kohdillaan ja auton kanssa tehty työ tuottaa hedelmää."

Merkille pantavaa alkukauden kisoissa on ollut, ettei uusi kalusto ole aiheuttanut pienintäkään ongelmaa suorituksen suhteen. Molemmissa kisoissa on tuloksen kannalta häiritseviä tekijöitä tullut lähinnä muualta; Tunturirallissa jouduttiin siirtämään edellä ulosajaneen kuljettajan auto tieltä sivuun menettäen minuuttikaupalla aikaa ja Lapualla EK 3 osoittautui hankalaksi muutaman pikku ajovirheen vuoksi.

Mikkelin kisa herättää tietysti kysymyksen kotikenttäedusta, mutta Tomi ei suostu ottamaan paineita vaan lähtee kisaan sen suurempia miettimättä. Tärkeää tulee olemaan hyvien nuottien tekeminen ja vauhdin löytyminen heti alusta alkaen. Kelistä Tomi toivoo kuivaa ja pikku pakkanen tekisi teistä myös kestävämpiä:

"Näin keväällä ajettaessa lauha keli voi pehmittää teitä ja jos kahteen kertaan ajettavilla pätkillä on pieniä teitä, ne voivat vesisateessa mennä huonoonkin kuntoon. Toivottavasti tiet ovat sen verran isoja, että saa ajaa ilman suurempia uria ja kyllähän sellainen pikkupakkaskeli olisi paras."

Pahimmista kilpailijoista Tomilla on selkeä kuva. Ketä erityisesti ek-ajoissa on pidettävä silmällä:
"Kyllähän ne ovat ne kaverit, jotka pisteissä on ehtinyt edelle, eli Räikkösen Eero, Mäenpään Timo ja Saaren Antero. Ja tietysti Pekka Turunen on nopea kaveri. Kyllä siellä vastusta riittää ihan omiksi tarpeiksi."

Mikkelin Vaakuna-rallissa ajetaan kuusi erikoiskoetta, yhteensä reilut 81 EK-kilometriä. Käytössä on neljä erillistä pikataivalta, joista kaksi siis ajetaan kahteen kertaan. Kilpailu alkaa Mikkelin torilta klo 11.01 ja ensimmäisen auton maaliintuloaika torille on n. puoli kuuden aikaan illalla.

Pienen n-ryhmän SM-pistetilanne ennen Vaakuna-rallia:

1. Timo Mäenpää 34
2. Eero Räikkönen 31
3. Antero Saari 22
4. Pekka Turunen 21
5. Tomi Lantta 16

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa