Facebook Twitter Email Pinterest

Ralli SM-ohjelma kerännyt hyvin katsojia

07.03.2003 / Ralli SM-ohjelma kerännyt hyvin katsojia

Ralli SM-ohjelma kerännyt hyvin katsojia


Ralli SM -sarjasta koostetut omat TV-ohjelmansa ovat saaneet katsojien taholta hyvän vastaanoton. Alkukauden kilpailujen lähetysajankohdiksi ei saatu niitä parhaita "prime time" aikoja, mutta silti katsojamäärät ovat kertoneet sarjan kiinnostavan rallifriikkien lisäksi myös suurta yleisöä.

Lähetysajoissa on ajateltu myös ns. hyvien veturien asettamista ohjelmalle. Esim. Arctic Lapland Rallyn ensimmäinen lähetys tuli aamutuimaan, mutta juuri sitä ennen nähtiin mäkihyppyä, joka on eniten TV:stä seurattu urheilulaji. Sen perään olikin helppo keittää aamukahvit ja jatkaa sunnuntaiaamua television ääressä hyvän ralliviihteen parissa.

Ilouutisia on luvassa niille, joilta kauden kaksi ensimmäistä kisaa meni ohi: molemmat nähdään uusintana Formula 1 aika-ajojen perään tulevana lauantaiaamuna. Autourheilusta pitävillä ei siis ole hätää, vaikka uni ei tulisikaan silmään.Tuhti tunnin paketti kauden kahdesta ensimmäisestä Ralli SM -osakilpailusta jatkaa aamua.

Sivuillemme on uutuutena ilmestynyt TV-aikataulu, josta voitte jo nyt merkata kalenteriinne Ralli SM-lähetykset, mutta seuratkaa sivuja ja TV-ohjelmia, sillä uusintoja saattaa tulla sopiviin ohjelmarakosiin niin vaivihkaa, että ne jäävät meidän kalenteristamme pois. Toki lisäämme niitä sivuillemme sitä mukaa, kun tiedon saamme.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa