Facebook Twitter Email Pinterest

Sami Vatanen

09.07.2003 / Sami Vatanen

Vatasen Sami ja Martiskinin Jussi ovat päässeet sairaslomilta ja sinä aikana Abloy-rallissa lehtoon livennyt autokin alkaa olla taas kuosissaan. Parahiksi, sillä Tampereen osakilpailu revitetään läpi jo 12.7.

Alkukausi kaksikolta on sujunut hyvinkin mukavasti. Ennen epäonnista Abloy-rallia jäpikät olivat vielä SM-sarjassa luokkansa kolmospukilla, mikä ei ole ihan huonosti ensimmäistä nuottikautta ajavalle tiimille. Pientä hakemista on ollut pitkin kautta, mutta "juoksu paranee sitä mukaa kun reidet lämpenee".

Vatanen ehti vierailla jo sarjataulukon kärkipaikallakin, mutta Mikkelin osakilpailussa ennen kevättaukoa kohdalle osunut epäonni pudotti miehen kolmanneksi. Hankalan kisan lopullinen ratkaisu oli Vatasen osalta runkovikaantunut rengas, joka hiivutti vauhdin niin, että maaliin tultiin kolmantena.

Kotikisassa kovat odotukset

Abloy-ralliin lähdettiin varovaisen optimistisena, toisaalta muistaen oma kokemattomuus nuottikisoista mutta toisaalta tietoisena siitäkin, että jos kohdalle sattuu tutumpaa pätkää, pystytään piikkipaikkaa hätyyttämään tosissaan.

Vauhti olikin alusta saakka lupaavaa. Vatanen vieraili neljännellä ek:lla jo yleiskilpailun kuuden sakissa, ja johti luokkaansa toisesta erikoiskokeesta alkaen aina kirvelevään loppuun saakka. Mutta seitsemännellä ek:lla päivä muuttui mustaksi: Vatasen Astra heittäytyi vauhdikkaasti kanervikkoon, kun kuljettajan nuottikorva antoi periksi.

-Kyse oli puhtaasti siitä, etten ymmärtänyt nuottia. Siinä on noin kilsan verran lähdöstä sellanen oikea-täysmiinus-kirraa, ja multa jäi se "kirraa" kuulematta, Sami kertoo.

-Tämän voi siis laittaa melko puhtaasti kokemattomuuden piikkiin, kun ei vain nuoteista olla vielä paljoa soiteltu. Tuolta osin nuotteja tullaan kyllä muuttamaan helpommin ymmärrettäviksi. On vain vähän kalliita opetteluja tällaiset.

Auto lensi maakuntalehden toimittajan arvion mukaan vatukkoon "puhelinlankoja hipoen", joten ei liene ihme, jos Vatasen kotipajassa taas valot palavat myöhään yöhön. Vaurioitta eivät selvinneet miehetkään: kartturi Jussi Martiskin sai osuman kyljyksilleen, Sami taas paukutteli päänuppiaan auton turvakehikkoon oikein urakalla. Onneksi on nuo kypärät, sano.

Nyt sekä miehistö että auto ovat kuitenkin valmiita Tampereella 12.7. ajettavaan seuraavaan SM-osakilpaan.

-Autosta saatiin vielä pellittämällä ehta peli, ja Tampereelle lähdetään taas vetämään täysillä kisaa, Sami lupailee. Myös nuotteja on Vatasen mukaan nyt säädetty niin, että ne menevät helpommin jakeluun kuskillekin. Ja nuoteista ajaminen helpottuu koko ajan, kun kokemus karttuu.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa