Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo

10.07.2003 / Juha Salo

Karkkilalainen Mitsubishi Ralliart -kaksikko, Juha Salo - Mika Stenberg, laittaa kauden viidennessä SM-rallissa Tampereella kirivaihteen päälle. Salo ja Stenberg lähtevät kisaan ison N-ryhmän pistekakkosina, sillä keskeytys Joensuun rallipoluilla vaihtoi ryhmäjohdon kuuden pisteen takamatkaksi. Tampereella Salo tähtää johtavan Hannu Hotasen rinnalle ja loppukaudesta ohi.

Voiton ja kaksi hopeasijaa tällä kaudella ajanut Juha Salo mielii Exide-rallissa takaisin voittokantaan, vähempään ei ison ännän mestaruutta puolustava Lancer-kuljettaja ole tyytyväinen.

- Tavoitteista ei ole tingitty. Annetaan palaa täysillä, mutta kuitenkin järki päässä. Ajetaan oman tason mukaan. Tarkoitus on olla edelleen nopein, Salo pohtii.

Viime vuonna Tampereen osakilpailu oli Salolle epäonninen. Ensimmäisellä erikoiskokeella otettu varaslähtö antoi jo heti alkuun minuutin etumatkan muille. Moottoriongelma kuittasi lopulta Salon ja Stenbergin kisan neljännellä pikataipaleella.

- Sitä virhettä ei tänä vuonna tehdä, että annetaan muille tasoitusta varaslähdöllä, Juha vakuuttaa. Salon tiimissä on tehty Itärallin jälkeen kovasti testityötä autoa vaivanneiden pikkuvikojen korjaamiseksi. Tampereen SM-koitos palvelee Saloa ja Stenbergiä myös eräänlaisena kisatestinä, sillä se on parivaljakon viimeinen kilpailu ennen Jyväskylän MM-rallia.

- Joensuussa autossa oli lämpövaiva ja lisäksi pieniä probleemia on ollut lähinnä voimansiirrossa. Testeillä ongelmat on saatu ratkaistua. Tampereella on hyvä katsoa, että kaikki toimii. Jyväskylään ei parane rakentaa sprinttiautoa, vaan sen on kestettävä pitkän kisan rasitukset, Salo sanoo. - Tampereen kahteen kertaan ajettavilla pätkillä on hyvä tehdä rengaskokeiluja, kartturi Mika Stenberg lisää.

Salo ja Stenberg starttaavat Tampereen uusitulle reitille lähtönumerolla 10.

- Lähtöpaikka on hyvä. Kuivalla kelillä tiet ovat ehtineet puhdistua jo irtosorasta. Hotanen lähtee edeltä, joten siinä on mukava mitata omaa vauhtia, Juha ennakoi.

Kausi on näyttänyt, että uudet tiet sopivat karkkilalaisille mainiosti. Mikkelin ja Joensuun ralleissa vauhti on ollut kohdallaan heti ensimmäisestä pätkästä lähtien, joten kaksikko on Tampereellakin varteenotettava voittajasuosikki.

- Jos ei koita niin ei voita, Mika Stenberg kiteyttää yhteiset tavoitteet.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa