Facebook Twitter Email Pinterest

Sebastian Lindholm karisti haastajansa SM-Exide Rallissa

12.07.2003 / Sebastian Lindholm karisti haastajansa SM-Exide Rallissa

Kauden viides SM-ralli ajettiin Tampereella lämpimässä mutta pilvisessä säässä. Sebastian Lindholm oli Peugeot 206:n ratissa tänään haastajiaan nopeampi ja ajoi kaikkiaan neljälle erikoiskokeelle pohja-ajan. Lindholm johti kisaa ensimmäiseltä erikoiskokeelta aina maaliin saakka ja oli syystäkin tyytyväinen päiväänsä: - Hieno kisa, ei mitään ongelmia. Kaikki meni käsikirjoituksen mukaan. Viimeisellä erikoiskokeella tuli välillä rankastikin vettä, mutta sehän oli sama kaikille, joten ei siitäkään ongelmia koitunut, hän kertasi päiväänsä.

SM-sarjaa johtava Janne Tuohino sijoittui Ford Focuksellaan kakkoseksi, kiristettyään viimeisellä erikoiskokeella ohi Hyundain Accent WRC:llä kisanneesta Jussi Välimäestä. - Yhtään kovempaa en olisi voinut seiskaa ajaa, ihan täyttä yritin koko ajan, kertoi Välimäki maalissa onnitellessaan Tuohinoa. Janne Tuohinon kasvoilla ei leveää hymyä silti näkynyt: - Voittajat aina muistetaan, mutta täytyy olla tyytyväinen loppupäivään, hän ilmoitti. Aamun kahden erikoiskokeen jälkeisellä tauolla Tuohino oli harmissaan, sillä oli jo silloin jäänyt Lindholmille 12,5 sekuntia ja oli Välimäkeäkin pari sekuntia perässä. Peiliin pitää katsoa, en vaan ollut hereillä, hän tuhisi. Tuohino oli koko joukon nopein kahdella erikoiskokeella, viidennellä ja seitsemännellä. Jatkossa hänellä on suunnitelma parempia aamuhetkiä varten: - Aikaisin ylös ja yksinään kunnon lenkille niin on skarppina heti alusta, hän suunnitteli. Jari-Matti Latvala sijoittui kilpailussa neljänneksi Toyota Corolla WRC:llä.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa