Facebook Twitter Email Pinterest

Aki Teiskonen

30.09.2003 / Aki Teiskonen

Englannin mestaruussarjan toiseksi viimeiseen osakilpailuun Yorkshiren maisemissa ajettuun Trackrod ralliin 27-28.9.2003 osallistunut Aki Teiskonen jatkoi hyvien esitystensä sarjaa. Aki ajoi kisan englantilaisen Asquit Autosportin Citroen Saxo KitCarilla S16 luokassa. Ensi tutustuminen kitti autoon ja englantilaiseen ralliin sujui upeasti.

- Ralli meni suunnitelmiemme mukaisesti. Ensimmäinen kerta tällaisen auton ohjaimissa toi hommaan uutta värinää ja päätin lähteä tarkkailemaan muiden kuljettajien tekemisiä. Muutaman erikoiskokeen jälkeen huomasin voivani vastata paikallisten kuljettajien vauhtiin. Autoni toimi erinomaisesti ja tiimi teki upeaa työtä, kertaili Aki rallin tapahtumia.

- Ensimmäisen kisapäivän päätteeksi totesimme meillä olevan mahdollisuuksia luokan kolmen parhaan joukkoon. Toisena päivänä jatkoimme tarkkaa ajamista virheitä vältellen. Onnistuin mielestäni hyvin, emmekä kohdanneet minkäänlaisia ongelmia koko rallin aikana. Lopputulokseen olen tyytyväinen, tosin luokan voittaja pääsi hieman karkuun, mutta tämä oli minulle ensimmäinen kerta näissä ympyröissä ja pitäähän aina jäädä jotain parannettavaa. Tämä oli minulle tärkeä kilpailu ja toivottavasti menestys tuo mukanaan uusia tilaisuuksia ajaa ulkomailla, summailee Aki.

Aki sijoittui luokassaan toiseksi Kris Meeken jälkeen. Meeke johtaa Englannin Super 1600 sarjaa ja on neljäntenä kaikki luokat sisältävällä yleismestaruuslistalla. Yleiskilpailun yhdeksäs tila on niin ikään huomion arvoinen, taakse jäi melkoinen nippu nelivetokuljettajia. Akin avaus saarivaltakunnassa ei jäänyt huomiotta paikallisessa mediassa. Lehdistötiedotteissa Akia kuvailtiin "mielenkiintoiseksi lahjakkuudeksi".

- Nyt täytyy nollata Englannin tapahtumat ja keskittyä täysillä tulevan viikonlopun kisaan Riihimäellä. Lähden ajamaan virheitä vältellen tavoitteena luokkavoitto ja luokan SM hopeamitali, Aki tuumii päättäväisenä.

Kotimainen rallikauden huipennus on edessä ja sen jälkeen tulee aika tehdä lopullisia päätöksiä ensi kauden suhteen. Mitä, missä ja millä kalustolla jatketaan tulevalla kaudella on vielä avoinna. Työn alla on useita projekteja, mutta niistä tarkemmin kunhan SM ratkaisut on selvillä.

Harri Savolainen

Teiskonen tiedotus

www.teiskonen.com

Lisää Trackrod rallista, www.brcweb.co.uk.

kuvia kilpailusta http://www.brcweb.co.uk/photos/try_03-1/pages/Aki_Teiskonen_01.htm

http://www.brcweb.co.uk/photos/try_03-2/pages/Aki_Teiskonen_01.html

http://www.brcweb.co.uk/photos/try_03-2/pages/Aki_Teiskonen_01.html

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa