Facebook Twitter Email Pinterest

Tuohino vai Lindholm? Hotanen vai Salo?

01.10.2003 / Tuohino vai Lindholm? Hotanen vai Salo?

Vauhdittajina Juuso Pykälistö ja Timo Salonen

Kauden 2003 Ralli SM -sarjan viimeinen osakilpailu, SM-Valvoline Ralli, ajetaan tulevana viikonvaihteena Riihimäen ympäristössä. Kilpailun ennakkoasetelmat ovat herkulliset. Suomenmestaruudet molemmissa isoissa luokissa ovat auki ja mestariksi kruunataan taistelupareista se, kumpi on ensin maalissa.

Kuninkuusluokassa, isossa A:ssa mestaruus on sarjaa niukasti johtavan Janne Tuohinon ja hallitsevan mestarin, Sebastian Lindholmin ratkottavana. Miehet ovat jakaneet voitot kuluneella kaudella niin, että Tuohino oli nopeampi lumella ja Lindholm kesäkisoissa. Tämä kaava asettaisi ennakkosuosikin viittaa Lindholmin harteille. Lindholmilla on taskussaan jo viisi SM-kultaa entuudestaan, mutta kuudetta hän on hakemassa yhtä tosissaan kuin aiempiakin. Kauden viimeiseen kisaan Lindholmin kartturin pukilla istuu formulaykkösselostaja Tomi Tuominen. Kartturin vaihdoksesta Lindholm ei ole huolissaan. Tomi Tuominen kartturoi ennen tiiviimpää TV-selostajan uraansa Lindholmin rinnalla kaudella 2001 ja on senkin jälkeen vieraillut Peugeotin penkillä satunnaisesti, joten kartturin vaihto ei liene Lindholmin vauhtiin tule vaikuttamaan.

Kilpailuin voittotaistelua tullee sekoittamaan sarjan vieraileva tähti, Juuso Pykälistö. - Peugeot Sportilta ilmoitettiin, että haluavat minut tänne ajamaan ettei tule liian pitkää kilpailutaukoa. Edellinen kisani on Neste Ralli ja seuraava olisi vasta Britannian MM-ralli, Pykälistö kertoi. Juuso vieraili SM-sarjassa viimeksi kauden avauksessa Arctic Lapland Rallyssa, jossa hän joutui keskeyttämään. Pykälistö ei tietenkään kerää SM-pisteitä, joten hänen osallistumisensa ei tule vaikuttamaan Suomenmestaruustaisteluun.

Ison N:n taistelupari on hallitseva mestari Juha Salo ja jo kymmenettä kauttaan SM-sarjaa ajava Hannu Hotanen. Periaate on sama, kuin A-ryhmässäkin, eli kaksikosta nopeammin maaliin ehtivä ripustaa SM-kullan kaulaansa. Tässä luokassa nähdään reitillä kiinnostava kirittäjä: maailmanmestari Timo Salonen on löytänyt ratinvääntämisen uudestaan ja lähtee tosimielellä haastamaan ison N-ryhmän kärkeä. - Ajoin autolla yhden asvalttisprintin ennen tätä kisaa. Voitin siellä luokan, joten sama tavoitehan se täytyy olla tässäkin kisassa, Salonen ilmoitti pilke silmäkulmassaan. Luokan kisa on kovaa ja vauhtia tulee varmasti maaimanmestarillekin riittämään.

Enintään kaksilitraisissa luokissa peli alkaa olla jo hieman selvempää. Pikku a:ssa on kultamitalissa vahvimmin kiinni Janne Vähämiko. Häntä pystyy uhkaamaan vielä Sami Vatanen, mutta Vähämikolle riittää viidessija mestaruuden varmistamiseksi jos Vatanen voittaa luokan. - Vaikea on lähteä varmistelemaan, joten paras on ajaa vain normaalirytmillä, Vähämiko torjuu varmistelupuheita. Totuushan yleensä on, että hissuttelu kostautuu yleensä käsittämättömillä virheillä.

Pikku N:ssä on SM-kulta varmistunut jo Timo Mäenpäälle, jolla onkin varaa jättää kauden finaali väliin. Hopeasta taistellaan silti tiukasti, siinä ovat vahvimmin kiinni Tomi Lantta ja Aki Teiskonen.

Kauden finaalissa on kilpailijoilla edessään peruskisoja pidempi taival. Erikoiskokeita on yhteensä 135 kilometriä,13 erikoiskoetta. Kilpailu ajetaan kahden päivän aikana. Lauantai-iltana ajetaan viimeinen EK vielä klo 20.40 alkaen, joten kilpavauhtia päästään kokeilemaan nyt myös pimeässä. Jaossa ovat korotetut pisteet, joten luokkavoittaja saa 24 pistettä, kakkonen 20, kolmonen 16 jne. Ralli SM -sarjassa lasketaan mukaan kuusi osakilpailua seitsemästä, joten huonoiten sujunut kilpailu jää laskuista pois.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa