Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo

07.10.2003 / Juha Salo

Varma mestaruus kaatui vetoakselin katkeamiseen

Tammikuussa startannut rallin SM-kausi sai tänään päätöksensä Riihimäellä. Karkkilalainen isossa N-ryhmässä taisteleva Juha Salo ja kartanlukija Mika Stenberg olivat kultaisessa vauhdissa lauantaina, mutta sunnuntain ensimmäisellä erikoiskokeella katkennut vetoakseli romutti mestaruushaaveet kertaheitolla.

Hopeinen SM-mitali ei anna oikeaa kuvaa kaksikon tämän kauden vauhdista. Salolle kirjattiin päättyneen kauden aikana ylivoimaisesti eniten EK-pohja-aikoja.

Avauspäivää hallitsi N-ryhmässä vain yksi nimi - Juha Salo. Takaa- ajoasemasta kisaan lähtenyt karkkilalaiskaksikko, Salo - Stenberg, takoi ensi kilometreistä lähtien eroa mestaruustaistelussa hienoista yliotetta ennen Riihimäkeä pitäneeseen Hannu Hotaseen. Kolmen erikoiskokeen jälkeen Salo johti kilpakumppaniaan liki kymmenen sekuntia.

Päivän viidellä viimeisellä erikoiskokeella Salon etumatka vahvistui. Mitsubishi Ralliart Finlandin värejä edustava parivaljakko ajoi siististi ja kovaa, riskejä välttäen. Yötauolle mentäessä ryhmäjohtaja Salon ero Hotaseen näytti plussaa 56 sekunnin verran. N-ryhmässä suomenmestaruudesta taistelevan kaksikon väliin kiilasi Jari Ketomaa.

Sekä kuljettaja että kartturi olivat tyytyväisiä ensimmäisen ajopäivän suorituksiin.

- Ei tehty kuitenkaan mitään urhoollisuussuorituksia. Riskittömästi tultiin, päivän jokaiselle kahdeksalle erikoiskokeelle ryhmäpohjat kellottanut Salo analysoi ensimmäisen kisapäivän päätteeksi.

- Päivän loppua kohden ajo alkoi sujua paremmin, kartturi Mika Stenberg mietti. Vaikka Salolla oli reiluntuntuinen johto, ei mestaruudessa vahvimmin kiinni oleva vauhtikaksikko aikonut lähteä sunnuntaina ajettuun ratkaisupäivään liikoja varmistelemaan.

- Maalissa ero Hotaseen on varmasti pienempi. Sunnuntaina vauhtia pitää vähäsen pudottaa. Muutamat pätkät täytyy ottaa rauhallisemmin. Liika varmisteleminen vie kuitenkin ajosta rytmin, Salo ja Stenberg ennakoivat.

Kisan ratkaisevaan rooliin nousi tekniikka eikä ajosuoritukset, jotka Salon osalta olivat kilpailun kuluessa kohdallaan. Heti sateessa ajetun avauserikoiskokeen puolivälin jälkeen Salon Lancerista katkesi vetoakseli.

- Vetoakseli napsahti poikki varoittamatta. Laakeri ilmeisesti hirtti kiinni ja katkaisi sen. Niin kauan, kun oli vauhtia pystyi jotenkuten ajamaan. Tauolla yritettiin korjata vikaa korvaavalla osalla, mutta ei saatu sitä kuntoon, pettynyt Salo kertoi.

Viime kauden kultainen mitali himmeni nyt hopeiseen. Tilastot osoittavat Salon olleen N-ryhmässä tällä kaudella selkeästi nopein kuljettaja.

- Kausi meni kaiken kaikkiaan ihan hyvin. Tekniikan pettämiselle ei vain voi mitään. Voin olla tyytyväinen omiin suorituksiini. Ajan ensi kaudella sitten millä ajan, mutta omaa itseäni ja vauhtiani en kuitenkaan epäile, Juha summasi.

Ison N-ryhmän kauden 2003 kunniataulukossa Hannu Hotanen vei mestaruuden. Juha Salo yhdessä kartanlukijansa Mika Stenbergin kanssa päättivät kautensa hopeamitaliin. Marko Uutelalle jaettiin pronssi. Riihimäen kisa oli epäonninen koko mitalikolmikolle - kaikki joutuivat keskeyttämään finaalirallin.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa