Facebook Twitter Email Pinterest

Henri Tuomisto

04.02.2004 / Henri Tuomisto

Viime kaudella pienen a-ryhmän pronssille kaasutellut keuruulaispari Henri Tuomisto - Jukka Rasi avasi kauden ennakko-odotuksia paremmin. Kalusto on sama kuin viime vuonna, vain auton alustapuolelle tehtiin pikkumuutoksia ennen kauden avausta. Uudet haastajat Mäenpää, Saari, Vilenius ja Laakso olivat kysymysmerkkejä, kuten Karppinenkin uudella kitcarilla, vaikkakin kaikki ovat Vähämikon ja Kinnusen Karin tavoin vauhtinsa todistaneet.

Perjantai sujui kaikin puolin ilman ongelmia, lukuun ottamatta pientä karttavalon temppuilua Siika-kämässä ja päivän jälkeen sijoitus oli toinen. Lauantai alkoi mielenkiintoisesti, kun Vähämiko kärsi rengasrikon ja Kinnusen Kari aloitti Hondalla huiman taistelun toisen päivän pisteistä. Mekin kävimme hiukan penkalla heti aamun avauksessa. Saimme kuitenkin johtaa SM-rallia ensimmäisen kerran kokonaista kolme pätkää ennen kuin Janne otti oman paikkansa takaisin. Uusi pistelasku teki kuitenkin tilanteen mielenkiintoiseksi, sillä vielä ennen viimeistä pätkää olimme Jannea päivän tuloksissa edellä. Päätimme kuitenkin ottaa mieluummin varmasti 10 pinnaa kuin hurjalla riskillä kaksi enemmän tai vaihtoehtoisesti nolla.

Kauden avaukseen ei voi muuta kuin olla tyytyväinen, auto toimi moitteettomasti ja 20 pistettä kotiin viemisiä.

Tiimin seikkailuja voi seurata myös sivulla: http://www.keuruunautokoulu.fi/tuomisto_racing.htm

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa