Facebook Twitter Email Pinterest

Ketomäki vahvana, Katajamäki ollut Bastin ajokoulussa - ryhmä N, yli 2-litraiset

19.02.2004 / Ketomäki vahvana, Katajamäki ollut Bastin ajokoulussa - ryhmä N, yli 2-litraiset

Kauden ensimmäinen osakilpailu isossa N:ssä oli tiukkaa vääntöä. Jukka Ketomäki ja Jari Ketomaa taistelivat voitoista Arctic Lapland Rallyssa, Ketomäki vei voiton ensimmäisenä kilpailupäivänä ja Ketomaa toisena. SM-pistejohdossa on kuitenkin Ketomäki. Pohjanmaalla ajettava Osuuspankki SM-ralli on Jukka Ketomäen kotikisa javiime vuonna hän nappasi kilpailusta voiton joten paineita ja halua voittoon on nytkin: - Mietteet on sellaiset, että vain voitosta lähdetään ajamaan, ilmoittaa Jukka Ketomäki. Kartturi Jarkko Alanen jatkaa: - Vyöt kireälle ja kaasu pohjaan heti alusta alkaen, minkäänlaiseen kyttäilyyn tai varmisteluun ei ole varaa, muuten ohi painaa heti puolenkymmentä ukkoa. Ison N:n kärki on totuttuun tapaan leveä. Voittoon pystyviä kuljettajia on useita, sillä viima kauden Suomen mestari Hannu Hotanen ja hopeamitalisti Juha Salo ovat taistelussa varmasti mukana. Vielä kun porukkaan lisätään todella hyviin suorituksiin avauksessa yltäneet nuoret Toni Klemets ja Marko Kakko, on kiinnostava soppa valmis ja voittajaa mahdoton arvailla.

Luokkaa Junioreiden MM-sarjan rinnalla ajava pohjanmaan mies Kosti Katajamäki oli puolestaan vauhdillisesti yllättävän kaukana kärjestä. Vaihto kaksivetoisesta ajokista nelivetoon ei tunnu onnistuvan aivan heittämällä, Ruotsin MM-rallissakin meno katkesi lumihankeen. Kostin tiimissä pantiinkin mietintämyssyt tosimielellä päähän:

- Lapualla on kaksi tavoitetta. Nyt on pakko päästä maaliin ja saada kilpailukilometreistä kaikki hyöty irti. Toinen tavoite on kehittää ajotaitoa. Ruotsin rallin jälkeen Kosti on ottanut "ajotunteja" Sebastian Lindholmilta. - Mestari lähti liikkeelle ihan perusteista. Sen päivän aikana opin enemmän kuin monissa ralleissa yhteensä. Ajotyyliä muutettiin melko radikaalisti. Aiemmin yritin ajaa liian paljon etuvetotyylillä. Nyt vain röyhkeämmin nokka sisään mutkaan ja renkaat suoraksi. Auto pitää asettaa mutkaan eri tavalla kuin ennen, Kosti kertoi.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa