Facebook Twitter Email Pinterest

Sebastian Lindholm

10.03.2004 / Sebastian Lindholm

Talvikausi päättyy Mikkelin SM-ralliin 13.3.2004

Ralliautoilun SM-sarjan kolmas ja samalla viimeinen talviralli ajetaan lauantaina 13.3.2003 Mikkeli keskuspaikkanaan.
Kilpailu käsittää kuusi erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 92 km. Kilpailuun lähdetään mielenkiintoisesta SM-tilanteesta Jouni Ampujan johtaessa sarjaa ja Basti Lindholmin ollessa toisena viiden pisteen päässä.

- Pisteiden valossa kaikki näyttää hyvältä kauden tässä vaiheessa. Lapualta tullut voitto nosti koko tiimin fiilistä ja nyt pyrimme nostamaan sitä entisestään, joten ainoa tavoite on taas voitto, sanoo Basti.

- Edellisessä osakilpailussa Lapualla lumenpuute aiheutti vaikeuksia monille autokunnille. Mikkelissä tätä ongelmaa ei uskota olevan, sillä ainakin alkuviikosta penkat olivat korkeat ja lunta reitillä riittävästi.

- Mukavaa päästä ajamaan yksi perinteinen talviralli tänäkin vuonna. Lapissa ei valitettavasti ollut lunta sillä tavalla, kuin on joskus totuttu, mutta Lapualla tilanne oli siltä osin vielä huonompi. Nyt voi hieman ottaa tukea penkasta. Ja onhan se muutenkin mukavampaa, kun ajetaan selkeästi lumella, eikä jäällä ja soralla, Basti kertoo.

Mikkelin osakilpailun jälkeen SM-sarja pitää pitkän tauon, sillä seuraava kisa on vuorossa vasta kesäkuussa.

- Alkukausi menee aina todella vauhdilla läpi. Kisat ovat kolmen viikon välein, joten päivät ovat pitkiä myös kisojen välillä. Nyt tulee mukava hengähdystauko, joka sopii varmasti myös muille tiimin jäsenille. Huoltomiehet ovat tehneet alkukauden aikana jälleen uskomattoman määrän työtä ja kruununa pelastivat meille Lapuan voiton upealla suorituksellaan vaihdelaatikon kiukutellessa. Heille tämän tauon todellakin suo, ylistää Basti Peugeotin ammattitaitoista huoltoryhmää

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa