Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Lindroos

15.03.2004 / Joonas Lindroos


Joonas lähti Mikkeliin tärkeimpänä tavoitteenaan saavuttaa ainakin sen verran pisteitä, että johto n-ryhmässä säilyy - ja se säilyi.

Ensimmäinen pätkä lähti oikein hyvin ja sijoitus oli toinen 1,8 sekunnin erolla Marko Mäntyyn.

Toisella erikoiskokeella sijoitus vakiintui viidenteen sijaan. Se oli kuin naulattuna eikä siitä muuttunut mihinkään. "Toisella erikoiskokeella tuli hypättyä vähän turhan rajusti, eikä loppupätkää uskaltanut ajaa aivan täysipainoisesti" valottaa Joonas erikoiskokeen tapahtumia.

Autoon ilmeisesti tuli jotakin vikaa hypyssä, todennäköisesti tasauspyörästön lukko otti hiukan siipeensä, koska kärjelle jäämistä tapahtui tasaisesti. Aikahukka jäi kuitenkin sen verran pieneksi, ettei se vaikuttanut sijoitukseen.

Viidenellä sijalla Joonas kuittasi itselleen kuusi pistettä lisää säilyttäen johtonsa 33 pisteellä. Eroa toisena olevaan Marko Niemiseen on 3,5 pistettä.

Nyt SM-rallikausi pitää pienen kevättauon, jonka aikana käydään autot läpi ja Joonaskin selvittelee, tuliko siihen autoon todella jotain vaurioita.

Seuraava kilpailu ajetaan 11.6. Joensuussa.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa