Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo

01.07.2004 / Juha Salo

14 pisteen takamatkalta Tampereelle

Jo yli puolivälin ehtineen rallin SM-sarjan viides osakilpailu otellaan tulevana lauantaina perinteikkäästi Tampereella. Mitalitaistelu isossa N-ryhmässä jatkuu tiiviinä myös hämäläisillä rallipoluilla. Kaksi edellistä kisaa voitokkaasti päättäneellä Mitsubishi-kuljettajalla Juha Salolla ja kartanlukija Mika Stenbergillä on kärkisija jahdissa myös Exide-rallissa.

Hallitsevan N-ryhmän hopeakaksikon, Salon ja Stenbergin, kiri on viimeisessä kolmessa osakilpailussa irronnut rennolla ja varmalla ajolla. Auto on pelannut ja vauhti löytynyt. Kun vielä kauden avauskisan jälkeen pistesaldo näytti puhdasta nollaa, on Lapuan kolmossija sekä Mikkelin ja Joensuun voitot nostaneet autokunnan vahvasti mukaan kultakamppailuun. Jukka Ketomäki on enää vain 14 pisteen etumatkalla.
- Ero on vähenemään päin ja tasoittuu pikkuhiljaa. Jatketaan samaa linjaa, kaasu pohjassa ja tarkasti. Auto pelaa edelleen hyvin, joten voidaan jälleen lähteä luottavaisena kisaamaan, Juha ja Mika sanovat.

Viime vuonna Tampereen ralli oli N-ryhmässä Mitsubishi Ralliartia edustavan Salon hallintaa. Salo ja Stenberg huimistelivat kuuden erikoiskokeen pohja-ajat. Vain yhdellä
pätkällä vastustaja oli nopeampi. - Meillä oli silloin hyvä, räväkkä alku. Tauolla eroa oli jo reippaasti toistakymmentä sekuntia. Samanlainen aloitus on ehkä nyt viimeisistä kisoista puuttunut. Heti ykkösestä vauhtiin niin se katkaisisi selkärankaa muilta, kuuluu kartturi Stenbergin resepti.

- Viime vuonna kaikki asiat renkaista lähtien oli kohdallaan. Voitto tuli suhteellisen helpolla ajolla. Samalla sykkeellä tälläkin kertaa, Salo kuittaa.

Kovalla kohinalla kärkitaiteluihin kiilanneet Subarut eivät ainakaan vielä aiheuta ylimääräisiä sydämenlyöntejä vuoden 2002 Suomen mestarille. Merkkien välinen kilpailutilanne on pelkästään positiivista.
- Jos Subaruista tulee uhka, niin sitten painetaan neljäkutosta kovemmin lattiaan, Juha tuumaa.

Lähtönumerolla yhdeksän Tampereen seudun sorapoluille starttaavan parivaljakon tavoite ei ole vaatinut aikaisemmasta tarkistusta.
- Voittamaan lähdetään, varmisteluun ei ole tarvetta. Kaikki on kunnossa kisaan lähtiessä ja virheettömästi yritetään ajaa. Tehdään Mikan ja muun tiimin kanssa parhaamme, Salo sanoo.

- Toivotaan, että jatketaan samaa linjaa. Etua tietenkin olisi, jos meidän ja Ketomäen väliin mahtuisi muutamia kuskeja, Stenberg lisää.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa