Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Ketomäki

05.07.2004 / Jukka Ketomäki


SM JOHTO PITÄÄ - KETOMÄKI TOISEKSI SATEISESSA EXIDE-RALLISSA

Jukka Ketomäki säilytti N-ryhmän taistelun jännittävänä Tampereella ajetussa
Exide - rallissa. Mitsubishi Ralliart Finlandin sisäinen rosvo - ja poliisi
leikki jatkuu todennäköisesti vuoden loppuun saakka. SM tilanteen osalta kaikki
säilyi edelleen avoimena sarjaa johtavan Jukka Ketomäen ja Juha Salon välillä.
Ketomäki toi lauantain kisassa Mitsubishiansa tasaisesti liukkaissa
olosuhteissa napaten plakkariinsa toiseksi korkeimmat SM-pisteet.

Kisapäivän aamu valkeni synkkänä, taivaalta tuli vettä kuuroissa, joista osa oli
luokiteltavissa lähes rankkasateeksi. Sarjajohtajan keltaisia numeroita koko
vuoden autossaan kantaneen Ketomäen mieltä askarruttivat renkaat. - Homma menee
juuri niin vaikeaksi, kuin etukäteen ounastelimmekin, tällaisella kelillä on
tosi helppo tehdä virheitä, joten tarkkana saa olla liukkauden kanssa,
Ylistarolainen tuumi ennen kisaa.

Ketomäen ja Alasen kaksi ensimmäistä pätkää kummastuttivat autokuntaa. - Tuon
tyyppiset pätkät pitäisi sopia Jukalle mainiosti. Ihmettelimme keliä ja auton
kulkua, sillä puolitoista kuukautta sitten ajoimme Ruotsissa samoissa
olosuhteissa ja muistikuviemme mukaan auto laukkasi siellä aivan eri tyyliin,
nuotteja lukeva Alanen kertoo. Onneksi tähän ongelmaan löytyi huollossa
yksinkertainen selitys ja moottoriboksin ohjelmaa muuttamalla autosta tuli
jälleen kunnon kilpuri. - Salo karkasi meiltä muilta heti alkuunsa, mutta
jouduimme ajamaan muita vastaan oikein tosissaan. Tauolle saavuttaessa olimme
aikasähläilyjen saattelemana kolmantena 0.1 sekuntia kakkossijasta.

Yleiskilpailua johti Toni Gardemeister tehdas -Skodallaan ennen tänä vuonna
kotimaisia ralleja hallinnutta Sebastian Lindholmia.

Taukotilanne 4 EK: n jälkeen
1.( 1) Toni Gardemeister A6 26.43;6
2.( 2) Sebastian Lindholm A6 0.04;4
3.( 3) Jouni Ampuja A6 0.18;7
4.( 6) Jari-Matti Latvala A6 0.22;8
5.( 5) Jarmo Mikkonen A6 0.38;5
6.( 4) Juuso Pykälistö A6 0.45;7
7.( 9) Juha Salo N3 1.26;9
8.( 23) Kosti Katajamäki N3 1.55;0
9.( 8) Jukka Ketomäki N3 1.55;1
10.( 11) Toni Klemets N3 2.08;2


Tauolta lähdettiin kisan kovavauhtisimmalle erikoiskokeelle, jolla Ketomäen
autokunta päätti pistää homman järjestykseen. - Kumma juttu, mutta vettä alkoi
satamaan heti, kun lähdimme huollosta, pätkä tuli liukkaudestaan huolimatta
hyvin ja saimme vetäistyä muutaman sekunnin turvamarginaalin lähimpiin
uhkaajiimme. Kaksi viimeistä erikoiskoetta olivat toiseen kertaan ajettavat
ek:t 3 ja 4. - Seurasimme tilannetta tarkkaan puhelimitse ja kuulimme
tiimipäälliköltämme Pekka Koskelta, että takanamme väijynyt Kosti Katajamäki
oli käväissyt ulkona EK kuutosella.

Ennen viimeistä pätkää kakkossija näytti olevan turvallisesti Ketomäen
hallinnassa, joten kaksikko päätti jättää kaikki hulluttelut myöhempiin
kisoihin. Tämä olikin viisas päätös, sillä moisen mutavellin ja liukkauden
keskellä ei usein joudu ajamaankaan. Liukkaus yllätti kaikki ja useat WRC
autoilla ajaneet kärkikuskitkin pyörähtelivät erikoiskokeella. - Huimaa hommaa,
jälkiä oli vähän joka paikassa, auto yritti väkisin viedä miestä muutamassa
kohdasssa, vaikka kuinka varovasti yritettiin tulla, Ketomäki huokasi kisan
tauottua. Yleiskilpailun voitti varmasti ajanut Toni Gardemeister Skodallaan,
Sebastian Lindholmin ollessa toinen 12.7 sekuntia ykköselle hävinneenä.

Ketomäki oli tyytyväinen pisteisiin, mutta mietteliäs. - Autossa on vähän
tekemistä. Liukkaalla kelillä korostui, että pelimme menee aivan liikaa
sivuluisussa ja se on vauhdin surma. Tämmöisen aktiivisella voimansiirrolla
varustetun auton kuuluu edetä mahdollisimman paljon keula edellä. Uskomme että
pienellä testillä löydämme lääkkeet ja katsotaan tilannetta uudestaan
Uudessakaupungissa, jossa ajetaan seuraava SM-ralli vasta 11.9.

Tähän väliin on Ketomäen kalenteriin ruksattu kaksi rallia, joista ensimmäinen
ajetaan Tampereella 31.7. Vajaan viikon päästä tästä on ohjelmassa sitten
kauden kotimainen huipentuma, Jyväskylän MM-ralli. Nämä Ketomäki ja Alanen
tulevat ajamaan etuvetoisella kalustolla, jonka merkki ja malli vahvistetaan
myöhemmin.


Yleiskilpailu 7 EK:n jälkeen
1.( 1) Toni Gardemeister A6 43.37;6
2.( 2) Sebastian Lindholm A6 0.12;7
3.( 6) Jari-Matti Latvala A6 0.32;7
4.( 3) Jouni Ampuja A6 0.33;5
5.( 5) Jarmo Mikkonen A6 1.08;9
6.( 4) Juuso Pykälistö A6 1.31;7
7.( 9) Juha Salo N3 2.32;1
8.( 8) Jukka Ketomäki N3 3.10;2
9.( 12) Marko Kakko N3 3.19;7
10.( 11) Toni Klemets N3 3.20;7


Ison N-ryhmän SM-kärki 2004 5/7 osakilpailun jälkeen:

1. Jukka Ketomäki, AL-Härmä, Mitsubishi Lancer E7, 66
2. Juha Salo, KaUA, Mitsubishi Lancer E7, 55
3. Marko Kakko, SaloUA, Mitsubishi Lancer E7, 38
4. Toni Klemets , TUA, Mitsubishi Lancer E7, 37,5
5. Jari Ketomaa, PiekUA, Subaru Impreza STI, 33
6. Kaj Kuistila, TUA, Mitsubishi Lancer E7, 24
7. Hannu Hotanen, TMS, Mitsubishi Lancer E7, 17
8. Ari Laivola, RiiUA, Mitsubishi Lancer E7, 15
9. Jarkko Miettinen, TuupoMK, Subaru Impreza STI, 12
10. Teemu Laatunen, MhMK, Mitsubishi Lancer E7, 10

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa