Facebook Twitter Email Pinterest

Kosti Katajamäki

06.08.2004 / Kosti Katajamäki

Junioreiden MM-sarjan pisteitä jahtaava Kosti Katajamäki oli tyytyväinen mies Nesterallin perjantai illan päätteeksi. Luokan toinen sija sai Suzuki-kuskin mielen iloiseksi. Edellä oli vain saman merkin Per-Gunnar Andersson (SWE) 10,3 sekunnin erolla.

- Suunnitelman mukaan tullaan. Alussa pari pätkää otettiin vähän liian varovasti. Iltapäivällä meni kuten suunniteltiin. Olen tyytyväinen. Auto on ehjä eikä ajovirheitä ole tullut. Auto toimi koko päivän kuin kello, Katajamäki totesi illalla Jyväskylän Paviljongin huollossa.

- PG on tullut kyllä tosi hienosti ja kovaa. Se on myönnettävä. Luulen kyllä, että meillä on vauhtia vielä reservissä. Turha tänään oli mitään ihmetemppuja vielä yrittää. Näyttää siltä, että me kaksi mennään jonkun verran muita kovempaa. Niissä mielessä on helppo keskittyä, kun ei tarvitse pitää koko ajan kirjaa takana tulevista. Mutta onhan se niinkin, että yksi pyörähdys, ja olet pois MM-pisteiltä, Katajamäki mietti.

Junioreiden MM-sarjalaiset joutuvat taiteilemaan Nesterallin läpi kovin vähillä renkailla. Säännöt sallivat vain 20 uutta rengasta per autokunta. Se tarkoittaa, että jokaisessa huollossa ei vaihdetakaan uusia renkaita. Katajamäki ja kartanlukija Timo Alanne ovat tehneet ratkaisun, että uusia säästetään pidemmälle viikonloppuun. Monet muut ovat ajatelleet toisinpäin.

- Sen verran ollaan vakoiltu muita, että meidän rengastilanne taitaa olla paras. Ollaan tänään jo säästelty renkaita ja vedettiin yksi lenkki jo käytetyillä. Saadaan sitten uusia alle kun lauantaina lähdetään tosissaan menemään, Katajamäki kertoi.

Lauantaina kilpailussa ajetaan kahdeksan erikoiskoetta, mm. legendaarinen Ouninpohja kahdesti.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa