Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Ketomäki

12.08.2004 / Jukka Ketomäki

KETOMÄEN VAUHTI KOHDALLAAN JYVÄSKYLÄSSÄ

Ylistarolainen kilpa-autoilija Jukka Ketomäki täytti itselleen asettamansa tavoitteet ja pystyi toiveidensa

mukaisesti haastamaan Nuorten MM-sarjan tähdet Neste Rally Finlandissa.

Kotimainen ralliautoilun suurtapahtuma Neste Rally Finland ajettiin 6-8.8 Jyväskylässä. Ralli käynnistyi

Perjantai-aamuna, jatkuen 22 erikoiskokeen kautta kohti Sunnuntai-iltapäivänä odottanutta maalia. Sateinen

kesä muuttui kisaa edeltävällä viikolla ja ralli saatiin ajaa lähes helteisessä kelissä.

Ketomäki oli vuokrannut Neste Rally Finlandia varten ajopelin JM Engineeringiltä Tsekistä ja sinunkauppoja

auton kanssa tehtiin Tampereella viikkoa ennen Jyväskylää ajetussa Pirelli-rallissa. - Testikisaan lähdettiin

aivan kylmiltään, tarkoituksena oli ainoastaan tutustua autoon ja saada tuntumaa Jyväskylää varten,

Jukka kertoi kisan aattona.

Ennen Jyväskylän starttia kilometrejä Suzukilla oli kertynyt n.120, joka on kohtuullisen vähän ajatellen, miten

paljon uutta opittavaa S1600-luokan ajokissa oli. - Suurimmat erot ovat painossa, moottorissa ja vaihteistossa.

Testikisan ajat olivat lupauksia herättäviä, mutta opittavaa on vielä paljon, ajan liian pienillä kierroksilla

ja teen liikaa pikkuvirheitä vaihteiden ja jarrutusten kanssa, mutta muuten auto tuntuu kivalta ja se

on tärkeintä tässä hommassa, Jukka pohdiskeli.

Ketomäki aloitti räväkästi

Perjantaina käynnistynyt Neste Rally Finland käynnistyi Ketomäen ja nuotteja lukevan Jarkko Alasen osalta

mainiosti. - Ajat ovat olleet itsellemme positiivinen yllätys ja tunnumme ehtivän kärjen vauhtiin hyvin.

Kärsimme vannerikosta ensimmäisellä pätkällä, mutta aikaa emme siinä hukanneet nimeksikään, tyytyväinen

Ketomäki kertoi.

Perjantain lopuilla erikoiskokeilla kaksikko nakutti tasaisen kovia aikoja, onnistuen välillä voittamaan ryhmän

kärjessä ajaneita P-G Anderssonia ja Kosti Katajamäkeä. Sijoitus kolmantena näytti vakiintuvan ja ajo

sujui. - Vähän hitaammilla osuuksilla uskallan mennä täysillä, mutta nopeimmissa paikoissa me jäädään.

En tiedä vielä auton rajoja, joten pieni turvamarginaali on jätettävä vauhtiin, nautin silti ajamisesta tällä pelillä,

Jukka kertasi moneen otteeseen.

Perjantai-illan huipennus oli illalla ajettu tiukkoja mutkia ja betonista rakennettuja kaiteita sisältävä Killeri.

Tällä Mikki-Hiiri pätkällä Ketomäki onnistui hienosti ajaen luokkansa nopeimman ajan. Lyhyt pätkä osoittautui

vaikeammaksi kuin kukaan olisi osannut aavistaakaan, tämä näkyi lukuisina ulosajoina, jotka johtivat

nimekkäiden kuljettajien keskeyttämisiin. Yötauolle saavuttiin järjestyksessä Andersson, Katajamäki ja Ketomäki.

Tulokset - 6.8 after SS 10 KILLERI

1. 45 Andersson-Ander Suzuki Igni A6 1h06'18"6

2. 35 Katajamaki-Alan Suzuki Igni A6 1h06'28"9

3. 71 Ketomaki-Alanen Suzuki Igni A6 1h06'57"2

4. 39 Bernardi-Fortin Renault Cli A6 1h07'25"1

5. 31 Baldacci-Bernac Suzuki Igni A6 1h07'34"1

6. 69 Valimaki-Honkan Suzuki Igni A6 1h07'50"7

Ilman iskunvaimenninta lauantaina Moksi-Leustussa

Lauantai alkoi aamulla Vaherilla, jatkuen mallikkaasti legendaarisella Ouninpohjalla, jonka jälkeen saavuttiin

ensimmäiseen huoltoon. Huollon jälkeen ajetut erikoiskokeet sujuivat vieläkin paremmin ja Ketomäki-

Alanen kaksikko löytyi erikoiskokeilla ryhmänsä sijoituksilta 2-3-2. - Kaikki sujuu mallikkaasti, minulla on

niin vähän kokemusta tästä autosta, että en uskalla tehdä mitään muutoksia säätöihin, muuta ongelmaa ei

ole kuin rakot käsissä, Jukka kertoi rennosti.

Huollon kautta karavaani suuntasi Moksi-Leustuun, joka on kilpailun pisin erikoiskoe yli neljänkymmenen

kilometrin mitallaan. - Noin viiden kilometrin kohdalla alkoi takapää pomppia ja kolista, vähän eteenpäin

kartturin puoleinen takaiskarin alapää repesi kokonaan irti. - Jouduimme tulemaan lähes 35 kilometriä ilman

toista takaiskaria, Jukka kertoo. Sisu nousi ja yritin tulla mitä pomppivalla autolla vain ikinä pääsi,

hämmästykseksemme totesimme ryhmän pohja-ajan jääneen vain 1,3 sekunnin päähän, Jukka kertoo rajusta

ajostaan.

Huollosta Ketomäki sai ohjeet ajaa tarkasti ennen huoltoa olleet Himos ja Killeri. Näin tapahtuikin, vaikka

Ketomäen Auto oli jäi kiinni Himoksen pehmeälle lähtöpaikalle. Kokonaiskilpailutilannetta tapahtuma ei

muuttanut vaan päätöspäivään lähdettäisiin jälleen tilanteessa Andersson, Katajamäki ja Ketomäki.

Tulokset - 7.8 after S18 KILLERI

1. 45 Andersson-Ander Suzuki Igni A6 2h38'06"7

2. 35 Katajamaki-Alan Suzuki Igni A6 2h38'10"1

3. 71 Ketomaki-Alanen Suzuki Igni A6 2h39'26"5

4. 31 Baldacci-Bernac Suzuki Igni A6 2h40'11"0

5. 32 Aava-Sikk Suzuki Igni A6 2h40'56"1

6. 39 Bernardi-Fortin Renault Cli A6 2h40'59"0

Rengasrikko vei varmalta näyttäneen kolmossijan

Sunnuntai-aamu valkeni kirkkaana ja kosteana. - Taktiikkamme oli jatkaa samanlaista ajoa, kuin siihenkin

asti, pojat kertovat. Tilanne oli Ketomäen osalta selkeä ennen kahta viimeistä erikoiskoetta ja autokunta

aikoi ottaa tarkasti jäljellä olevat kilometrit.

Rallin viimeisellä pätkällä Kruununperässä Ketomäen autokunta kärsi rengasrikon heti kilometrin päässä

lähdöstä. - Rengas tyhjeni nopeasti ja pysähdyimme heti vaihtamaan sitä. Vaihto sujui kohtuullisen nopeasti

ja hävisimme pohjille vajaat kolme minuuttia. - Sunnuntain pätkät ajettiin kahteen otteeseen ja ne olivat

toisella ajokerralla aika huonossa kunnossa, harmittaa tuo kolmospaikan menetys, mutta mitään ei silti olisi

voinut tehdä toisin.

- Koko tästä rallista ja autosta jäi erittäin positiivinen kuva. Vauhtimme riitti kärkikuskeille ja sillä tavalla

sormet syyhyäisivät päästä ajamaan lisää näitä hemmoja vastaan, Jukka kertoo tavoitteistaan. Rengasrikon

myötä Ketomäen tuloksena rallista oli A6 luokan viides sija.

Lopputulokset - 8.8 after SS22 KRUUNUNPERÄ 2

1. 45 Andersson-Ander Suzuki Igni A6 3h29'11"6

2. 35 Katajamaki-Alan Suzuki Igni A6 3h29'24"9

3. 39 Bernardi-Fortin Renault Cli A6 3h32'17"3

4. 31 Baldacci-Bernac Suzuki Igni A6 3h32'28"6

5. 71 Ketomaki-Alanen Suzuki Igni A6 3h33'55"0

6. 32 Aava-Sikk Suzuki Igni A6 3h34'00"8

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa